JÄÄKIEKKO | JPK haki kauden toisen roiman voiton Uudestakaarlepyystä

0
(jpnews.fi/arkistokuva))

Keskimaan 3-divisioonan ottelussa JPK:n edustusjoukkue matkasi tänään vuorostaan rannikkokaupunki Uuteenkaarlepyyhyn paikallista MUIK Hockeyta vastaan. JPK:n kone käynnistyi ensimmäiseen kauden vieraspeliin hitaammin, kuin viikko sitten pelattu joukkuiden sarjan avauskamppailu Alajärvellä. JPK oli rannikkopohjalaisille hankala lauantaivieras, sillä joukkeiden toinenkin kohtaaminen päättyi lopulta suurinumeroisesti järvipohjalaisten hyväksi 1-10 (1-2,0-4,0-4).

 

Ottelun maalinteon aloitti MUIK vieden pelin tilanteeksi 1-0 ajassa 3:07, avausmaalin viimeisteli Alexander Wikblad. Vielä ottelun tässä vaiheessa ei osattu aavistaa, että maali jäisi isäntien ainokaiseksi. JPK:n tasoitusmaali ensimmäiseen erään syntyi ajassa 4:21 ykköskentän Niko Mäkelän (1+2) mailasta, syöttöpinnan osumasta sai ketjun laituri Lauri Männistö (1+1). Puolustaja Jussi Turja (1+1) taiteili vielä erän puolessa välissä JPK:lle taukojohdon tilanteeksi 1-2.

Ensimmäinen erä Uudessakaarlepyyssä ei ollut niin shokeeraava, kuin se oli viikko sitten Alajärvellä käydyssä kaksinkamppailussa, jossa isäntäjoukkue JPK iski nopeasti lukemiksi 6-0. Nyt otteluun lähdettiin JPK johdossa maltillisemmin tunnustellen ja tahtia nostettiin nousujohteisesti täydet 60 peliminuuttia. MUIK pelasi yllättäen myöskin kotiottelunsa kahdella kentällisellä, joka kostautui selvästi isäntien otteissa ottelun vanhetessa. JPK pystyi luistelullaan torjumaan kaikki MUIK:in hyökkäykset maalivahti Jesse Laasalan (30 torjuntaa) toimiessa vuorollaan viimeisenä veräjänvartijana. Kahden loppuerän hallinta ja ”maalintekovastuu” siirtyi kokonaan järvipohjalaisjoukkueelle. Turhautuminen jäähyjen muodossa näkyi myös isäntien pelissä, joista JPK pääsi armottomasti rankaisemaan. Tämä näkyi varsinkin kamppailun kolmannessa erässä.

Lauri Männistö ”sooloili” nopeasti toisen erän alun lukemiksi 1-3, jonka jälkeen MUIK maalivahti Andreas Storbacka sai tarpeeksi ja hänen tilalleen vaihtoaitiosta luisteli Jonas Andersson.

Vierailijajoukkue JPK:n maalienteon tehot löytyivät pitkälti kolmoskentän onnistumisina, jossa keskushyökkääjä Sampo Peura (2+2) ja vasen laitahyökkääjä Petri Hietala (2+1) iskivät kumpikin kaksi maalia mieheen. Hietalan molemmat maalit olivat 3.erän ylivoimamaaleja, joihin namupassit tulivat Peuran ja Pauli Sovan (0+3) lähettäminä. Iltaansa saa olla tyytyväinen myös JPK:n ”ykkösnyrkki”, jossa Mäkelän ja Männistön lisäksi onnistui, laitahyökkääjä Santeri Kari (2+0) kahdella komealla osumallaan. Jälkimmäinen Karin maaleista syntyi JPK:n pelatessa neljällä viittä vastaan. JPK:n ja koko ottelun viimeisen maalin sai merkauttaa pöytäkirjoihin kakkoskentän vasen laituri Mika Ilomäki, josta syöttöpiste myös sentteri Ville Vuorelalle.

KLIKKAA JA KATSO OTTELUN TILASTOT TÄSTÄ LINKISTÄ!

JÄTÄ KOMMENTTI