JÄÄKIEKKO | JPK tehoton maalipaikoissa – IFK vei pisteet

0
IFK:ta piti pelissä mukana myös joukkueen hyvä maalivahti
Aloituksessa vastakkain kaksi liigakokemusta omaavaa pelimiestä, JPK:n Ismo Siren ja Lepplaxin Robert Nyholm. (jpnews.fi/Katriina Kantanen)

Järviseudun jäähallissa nähtiin lauantai-iltana vauhdikas ja tasainen miesten 3-divarin ylemmän jatkosarjan ottelu, jossa isäntäjoukkue JPK sai vastaansa IFK Lepplaxin Pedersörestä. JPK:lla oli revanssin paikka, sillä joukkueitten aikaisempi kohtaaminen päättyi Lepplaxin voittoon 9-5. JPK:n tasapainoinen esitys ei kuitenkaan riittänyt vaan vieraat veivät pisteet tälläkin kertaa numeroin 2-5 (1-1, 0-2, 1-2). Viimeisen maalin IFK laittoi tyhjään verkkoon.

Ottelu oli alusta loppuun tasaista ja tiukkaa vääntöä. JPK:lla oli jokaisessa erässä runsaasti maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. JPK vei laukaukset maalia kohti selvästi 37-21. Vastustaja sen sijaan käytti maalipaikat tehokkaasti hyväkseen. Lepplaxin ykkösketju oli juuri niin vaarallinen kuin etukäteen osattiin odottaa. Joukkueen uusin vahvistus, liigataustainen Robert Nyholm, teki tuhojaan nakuttamalla tehot 1+3. Nyholm on pelannut HIFK:ssa ja voittanut kultaa kaudella 2010-11. Viime kauden hän pelasi Mestistä Vaasan Sportissa. JPK ei saanut Lepplaxin ykkösketjua kuriin ja tämä sinetöi vastustajan voiton.

Vaikka tappio tuli, löysi JPK:n Juha Huvila pelistä positiivistakin.

–Oltiin pelissä hyvin mukana. Nyt ei kaaduttu jäähyilyyn ja peli oli muutenkin kurinalaisempaa kuin edellispeleissä. Tehokkuus käänsi pelin vastustajalle.

Ismo Siren näki JPK:n pelanneen hyvän pelin kovaa joukkuetta vastaan.

-Mutta pitkä matka on vielä edessä, että päästään tavoitellulle tasolle. Näen tässä joukkueessa paljon potentiaalia.

JPK:n päävalmentaja Jari Vainio koki vastustajan olleen kypsempi pelaamisessaan. –Maalintekopaikoissa oltiin liian hätäisiä, mutta hyvä taistelu meiltä silti.

IFK Lepplaxin päävalmentaja Marko Lapinkoski oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies.

– Tämä oli meiltä hyvä vieraspeli. Ykköskentältä odotettiin paljon ja se onnistui ratkaisemaan pelin. Lapinkoski kertoi myös, että Lepplaxin tavoitteena olevan nousun 2-divariin.

Lepplaxin Ropert Nyholm oli tyytyväinen, että puolustuspeli saatiin kuntoon, se antoi mahdollisuuden voittoon. Mies ei omista jatkosuunnitelmistaan osannut vielä sanoa mitään.

–Tämä kausi vedetään loppuun kasvattajaseura Lepplaxissa, ensi kauden kuviot ovat vielä auki. Haastetta löytyy näistäkin peleistä.

IFK:ta piti pelissä mukana myös joukkueen hyvä maalivahti

.

Maalintekijät ja –syöttäjät:

05.22 0-1 Sundqvist Christoffer (Nyholm Robert)

14.10 1-1 Santala Samu (Siren Ismo, Seppälä Sami)

34.33 1-2 Hanhisuanto Ville (Nyholm Robert, Lindholm Jere)

37.15 1-3 Sundqvist Christoffer (Nyholm Robert, Broo Jani)

45.53 1-4 Nyholm Robert (Portin Joel)

50.33 2-4 Viinamäki Kyösti (Siren Ismo, Seppälä Sami)

59.24 2-5 Paska Andrej (Grahn Victor, Hanhisuanto Ville)

Maalivahtien torjunnat:

JPK Pyhältö Markus 6+8+7 = 21

IFK Lepplax Lindholm Jere 11+14+12 =37

AA-KaMa_270719

JÄTÄ KOMMENTTI