SOINI
Jussi Paarvala
Varsinaisen työnsä liikuntatoimen johtaja Jani Riekko aloitti viime maanantaina.
Riekko kertoo aluksi tutustuvansa kuntiin ja henkilöihin.
-”Ihmisten välinen yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen, myös toimintakulttuuri on tiedostettava ja opittava tuntemaan, etenkin kun Mäntässä, jossa toimin liikunnan ja terveystiedon opettajana, Lentopalloakatemian koordinaattorina ja valmentajana.
Ennen Mänttää työskentelin työhyvinvoinnin tehtävissä. Perheemme, vaimo ja puolitoistavuotias poika sekä helmikuussa syntyvä toinen lapsi, asuu tällä hetkellä Karstulassa, josta olen lähtöisin. Talon myynti Keuruulla ratkaisee paljon tulevaisuuden päätöksiä, mutta Soini lienee hyvä asuinpaikkakunta”.
Kysymykseen mitä visioita Riekolla on tulevaisuuden suhteen, hän vastaa.
-”Tärkeintä on sovittaa liikunta ja nuorisotyö yhteen siten, että palvelee parhaalla mahdollisella tavalla Järvi-Pohjanmaan kuntalaisten, koulujen ja perheiden tarpeita.
Haasteita ovat ennalta ehkäisy, etenkin koulumaailmassa ja nuorten parissa, sekä keski- ja ikäihmisten liikunnan aktivointi.
Kasvattaa ja ylläpitää liikunnan iloa. Tämä on tärkeää, sillä esimerkiksi suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja luovat omat vaatimukset tälle työlle.
Samoin koululaisten motivointi ja aktivointi liikuntaan on erikoisen tärkeää, kun tutkimukset näyttävät, ettei kaikki ole ihan kohdallaan.”
Omista liikuntaan liittyvistä tavoistaan Jani Riekko kertoo
” Harrastin aikaisemmin paljon joukkuepelejä, erikoisesti lentopalloa ja salibandyä, jotka ovat edelleenkin lajeja joiden parissa viihdyn. Täällä Soinissa kuuleman mukaan niitä on hyvä harrastaa”.














