JPK:n 05 juniorijoukkue kamppaili tiukasti sarjajohtaja KooVeeta vastaan kiekkolegenda Juhani Tammisen valmennuksessa

0
JPK (sinisissä) kohtasi legendaarisen KooVeen Tampereelta sarjakauden viimeisessä kotiottelussaan. (JK/jpnews.fi)

Järviseudun jäähallissa Alajärvellä olivat istumapaikat vähissä, kun kotijoukkue Järviseudun Pallokerhon -05 ikäisten joukkue kohtasi kauden viimeisesä kotiottelussa tamperelaisseura KooVeen. Erikoisen sunnuntai-iltapäivän ottelusta teki se, että JPK:n valmennus oli hankkinut joukkueelleen valmentajaksi ja mentoriksi eurooppalaisen jääkiekon ex-maajoukkuepelaajan ja valmennusikonin Juhani ”Tami” Tammisen.

Kokonaan uuttakin yleisöä oli saapunut seuraaman ikäryhmässään valtakunnan huippujääkiekkoa.(JK/jpnews.fi)

Lauantaina niukasti toista tamperelaisseuraa Ilvestä vastaan 2-1 hävitty, niin sanottu pakkovoitettava, vierasottelu ja siten karsiutuminen myöhemmin pelattavasta neljän parhaan joukkueen lopputurnauksesta söi hieman ottelusta sitä luonnetta jota oltiin hakemassa. Ottelussa oli panosta käytännössä vain vierasjoukkue KooVeella joka voitollaan nappasi paikan sarjan kärjestä. Vaikka luistin painoi jo jonkin verran osalta kotijoukkueen pelaajista lauantaina käydyn tiukan kamppailun jäljiltä Tampereella, halusi JPK-05 Tammisen johdolla kotihallissa ja kotiyleisönsa edessä laittaa tiukasti vastaan vahvaa ja fyysistä sarjakärkeä. Kun vauhdikkaan kamppailun 60 minuuttia oli pelattu ja loppusummeri soi loistivat taululla numerot 3-6 vierasjoukkue KooVeelle.

KooVee pelasi tasaisemmin vahvemmin joukkueena kaikilla ketjuillaan. Sen puolustuspeli eliminoi lähes kaiken voiman JPK:n hyökkäyksistä. Isäntien hyökkäystehot jäivät piippuun maalintekopaikoilla ja oman pään paineen purku oli ajoittain vaikeaa. Mutta kaiken kaikkiaan kovassa seurassa Keskimaan ja Hämeen isojen paikkakuntien joukkueiden joukossa sarjaa tahkonnut JPK 05 on ollut erottuva ja positiivinen piristeruiske joka on huomattu.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma, josta JPK sai mitä ilmeisemmin lisää uusia kannustajia tuleviin otteluihin. Reilusti omiaan kannustavan yleisön osalta jääkiekkokulttuuri tekee vielä tuloaan ja kasvuaan seutukunnalle.

Saimme haastatteluun järvipohjalaisen jääkiekollisen tapahtumaipäivän päätteeksi Alajärven kaupunginjohtajan Vesa Koivusen sekä JPK Ry:n puheenjohtajan Petri Koskenmäen.

KUUNTELE tästä ääninauhasta Koivusen ja Koskenmäen kommentit

Legenda Juhani ”Don Tami” Tamminen oli myös tyytyväinen osaltaa pitkän päivän tapahtumiin juniori joukkueen ”matkassa”.

KUUNTELE Tamin mietteitä.

 

 VIDEO 

JPK 05:n yhteinen taival samassa kokoonpanossa päättyi sunnuntain ottelun jälkeen Tamin seurassa yhteiseen tilaisuuteen seuran kerhotiloissa.


 

JÄTÄ KOMMENTTI