Muun muassa Ilmajoen Rengonharjulle suuntautuvaa matkustajalentoliikennettä eri yhtiöittensä kautta toiminnassa pitänyt seinäjokelainen Juhani Pakari on päättänyt lopulta vaihtaa toiseen lajiin.
AKK:n kahden vuoden maanittelut tuottivat lopulta tulosta, kun Juhani Pakari päätti sanoa hyvästit lentoliikennetoiminnalle myytyään ja lopettaessaan viimeisen yhtiönsä Finncomin. Ja viimeisimpänä sanoutuessaan irti Flybe Finlandin toimitusjohtajan tehtävistään.
Autourheilun ystävänä ja harrastajanakin pitkään tunnettu seinäjokelainen liikemies Juhani Pakari astuu nyt vuorostaan suomalaisen AKK- Motorsportin puheenjohtajan saappaisiin. Hänet on valittu lauantaina puheenjohtajavaalissa tehtävässä olleen pitkäaikaisen puheenjohtajan Kari O.Sholbergin tilalle.
60-vuoden ikää kasvaneessa, lajikirjoltaan laajassa liitossa, on 32000 autourheilujäsentä. AKK edustaa myös virallisesti Suomea Kansainvälisessä Autoliitossa, FIA:ssa.
Kari O.Sholbergin tiedetään vielä halunneen jatkaa tehtävässään, mutta paine kentältä uusille tuulille lienee ollut niin suuri, että liiton jäsenkunnassa päädyttiin nopeampaan puheenjohtajavaihdokseen.
Etelä-Pohjanmaalle Pakarin valinta on erityisen mieluisa lukuisten alan harrastajien ja seurojen puolesta.
On varmaan sanomattakin selvää, että aktiivinen autourheilun harrastusalue saa jälleen uutta potkua “oman” puheenjohtajan tukemana. On paljon helpompi toimittaa ja selventää asiat myös “omalla murteella”.















Onnittelut uudelle puheenjohtajalle!
toivottavasti muutoksen tuulet alkavat puhaltaa vihdoinkin ja sanelupolitiikka loppuu!