Nykyisen kaltainen poliisitoimen keskittäminen ja palvelupisteiden siirtäminen “maijoihin” koettelee pohjalaisten luonnetta  ja kärsivällisyyttä.
Tuntemukset ovat pohjanmaalla samankaltaiset joka puolella, etenkin niillä paikkakunnilla joissa palveluilla ja paikallispoliisin läsnäololla on ollut pitkät perinteet.
Kauhavalaiset ovat lähteneet peräämään kansalaisoikeuksiaan adresseilla poliisipalveluiden puolesta.
Tavoitte on yksinkertainen ja selkeä. Kauhava haluaa poliiasemansa takaisin tai vähintäänkin poliisin palvelupisteen kaupunkiinsa.
Kyläseurojen väki on liikkeeellä listojen kanssa. Nimiä kerätään netin välityksellä ja ueassa eri paikassa pitkin poikin Kauhavaa.
Kauhavalaisten mielestä nykytilanne on kestämätön poliisipalveluiden kohtuullisen saavutettavuuden kannalta.













