Vesa Rauhala

UUSIKAUPUNKI

 

Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen ajoivat 9.9. ajetussa SM Uusikaupunki rallissa SM2-luokassa kolmanneksi. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt neljäntenä pisteissä olevalla Hautamäellä on mahdollisuus vielä SM-pronssiin tai jopa hopeaan. Kauden viimeinen SM-ralli ajetaan Tampereella 29.-30.9.

 

Hautamäki jäi luokan voittaneelle Timo Mäenpäälle reilun minuutin. Kakkostilaan jäi eroa 54,4 sekuntia.

-Tultiin se mitä päästiin. Pito vaihteli kilpailun aikana, kun kilpailun alussa satoi niin paljon, alajärveläinen Hautamäki kertoi.

Ville Hautamäki ( Kuva: Vesa Rauhala)

-Seitsemännellä erikoiskokeella oli tarkoitus hyökätä ja haastaa toisena ollut Kim Niemi. Jouduimme odottamaan erikoiskokeelle lähtöä. Kylmillä renkailla oli EK:n alussa mennä rajusti ulos, joten rauhoitimme tilanteen ja päätimme varmistaa kolmannen tilan, Hautamäki totesi.

-Ajossa ei tullut isoja virheitä, mutta tappiota kärkeen vain tulee. Tosin nyt Subarun takapäästä oli jostain syystä paras pito hukassa. Voimansiirto on tarkistettava ennen Tampereen kisaa, Hautamäki jatkoi.

Viikkoa ennen Uudenkaupungin rallia Hautamäki haki tuntumaa kaksipäiväisestä Pohjanmaa Rallista.

 

 

 

 

 

 

SM Uusikapunki Ralli SM2-luokka. Lähti yhdeksän kilpailijaa. (Tulokset)

Sij Nro Ohj Seura Auto Tulos Ero Ero ed
1

38

Mäenpää Timo
Plosila Panu
Kurikan UA
Kurikan UA
Mitsubishi Lancer E9 50:21,9
2

44

Niemi Kim
Pitkonen Timo
NHD
SLUA
Mitsubishi Lancer Evolution IX 50:36,0 14,1 14,1
3

40

Hautamäki Ville
Hautanen Ari-Pekka
JärvisUA
JärvisUA
Subaru Impreza WRX Sti 51:30,4 1:08,5 54,4
4

53

Pitkäniemi Timo
Holmberg Kirsi
LamUA
LahUA
Subaru Impreza WRX Sti 54:54,3 4:32,4 3:23,9
5

48

Cherkasov Evgeny
Lukka Mikko
RiiUA
NuUA
Subaru Impreza WRX Sti 55:13,7 4:51,8 19,4
6

52

Posadskiy Aleksandr
Krylov Oleg
RUS
RUS
Mitsubishi Lancer Evolution X 55:25,1 5:03,2 11,4
7

39

Eronen Janne
Horkama Teemu
HAU
AlavUA
Mitsubishi Lancer Evolution IX 1:04:45,9 14:24,0 9:20,8
8

49

Sandberg Aki
Kanninen Veikko
JoeUA
MäntsMK
Mitsubishi Lancer Evo IX (CT9A) 1:05:16,6 14:54,7 30,7

 

Ennen Uudenkaupungin SM-osakilpailua Ville Hautamäki haki tuntumaa, ilman tulospaineita, edellisenä viikonloppuna ajetusta kaksipäiväisestä Pohjanmaan Rallista. (Kuva: Vesa Rauhala)

PIENI VIDEOKLIPPI POHJANMAAN RALLIN EK 8 TAIPALEELTA:


 

AA-Kiisto2_191117

JÄTÄ KOMMENTTI