SUPERPESIS | Ankkureilta vahva näyttö Kankaanpään Mailaa vastaan – Valtteri Kleemola loisti

0
Ankkurien Valtteri Kleemola pokkasi kauden ensimmäisen ykköspalkintonsa Halli-SM otttelussa Kankaanpään Mailaa vastaan (jpnews.fi/JK)

KANKAANPÄÄ – ALAJÄRVI 0-2 (4-5, 1-5)

Ankkurit lähti otteluun varamiehisenä, kun Ville Väliaho oli flunssan takia sivussa. Aki Orava tuurasi kuitenkin mainiosti lukkarintontilla. Alajärven voimahahmo oli Valtteri Kleemola ja Kankaanpään joukkueesta palkinnon nappasi Mikko Pauna.

 

I JAKSO
Ensimmäinen vuoropari meni tunnustellessa, vaikka kotijoukkueena pelannut Kankaanpää saikin etenijän kolmospesälle asti. Toisessa vuoroparissa päästiin vauhtiin, kun Ankkurien Nestori Yli-Sissala paukautti pallon kakkosrajasta seinälle ja Viljo Sillanpää toi ottelun avausjuoksun. Jatkoa seurasi vapaataivaljuoksulla ja Henri Heikkisen roikotuksella. Näin Maila tuli tasoittamaan toista vuoroparia kolmen juoksun tappioasemassa.
Ankkurien ulkopeli oli pitävää avausjaksolla Oravan lukkaroidessa. Myös Valtteri Kleemola esiintyi edukseen ulkokentällä ja mailan varressa. Kolmannessa vuorossa Santeri Särkinen kumuroi Ankkurit jo neljän juoksun karkumatkalle. Kankaanpään kotiutukset tylsyivät Ankkurien ulkokenttään. Kun Sami Mikkolanaho kotiutti neljännessä vuorossa Sillanpään, näytti jakso kääntyvät selvästi Alajärvelle.

kategoriainfo1

Viimeisessä vuorossa Maila sai kuitenkin isoimman vaihteen silmään ja iski pitkässä sisävuorossaan yksittäisillä lyönneillä tilanteen jo lukemiin 4-5. KaMa:n erinomaisesti pelannut kärki teki Paunan läpärillä vielä takatilanteen viimeiselle lyöjälle Jouni Itävalolle. Kolmospuolen pussarin hoiteli kuitenkin Kleemola ja avausjakso niukasti Ankkureille.

II JAKSO
Toisen jakson aloitti sisältä Kankaanpää, mutta sen sisävuoro jäi tuloksettomaksi. Alajärvi siirtyi Heikkisen illan toisella roikotuksella juoksun johtoon. Mailan kärki pelasi läpi ottelun tehokkaasti ja loi runsaasti tilanteita jokeri Henri Pulkkisen kompatessa. Kotiutuksissa pommituksen kohteena oli erityisesti Valtteri Kleemola, joka kuitenkin teki tarvittavat palot varmoin ottein. Toisessa vuorossa Kleemola täytteli läpilyönnillä takapesät ja syntyneestä ajosta Antti Pukkinen kiskaisi pallon kolmoskulmasta maisemiin kahden juoksun arvoisesti. Kolmannessa vuorossa Maila kavensi jokeri Petteri Kortelaisen lyönnillä, mutta sinikeltaisten vastaus tuli tasoittavalla. Ensin Rami Mäkinen täytteli takapesät ja kiskaisi vielä saumasta tilanteeksi 1-4. Illan päätöslukemat kaunisteli Manu Haukkala, jonka polttolinjasivalluksella kotiin ennätti Sasu Iivarinen. Viimeisessä vuorossa KaMa sai vielä tilannetta päälle, mutta etenemisvirheiden myötä jakso päättyi 1-5 lukemiin Ankkureille.

 

KUUNTELE TÄSTÄ AA:n PELINJOHTAJAN ISMO ANKKURIN HAASTATTELU HETI VOITTOKAMPPAILUN JÄLKEEN


HALLI-SM OTTELUT JATKUVAT ALAJÄRVEN PALLOHALLISSA JO SUNNUNTAINA 18.2. KLO 13.00

 ANKKURIT – VIMPELIN VETO 


kategoriainfo2

JÄTÄ KOMMENTTI