ANKKURIT – OULUN LIPPO 2-1(7-3,0-4,1-0 S)

Ottelujen huvetessa, jokaisen pelattavan sekunnin tärkeys korostuu. Näin on ainakin asianlaita Superpesiksen alemman jatkosarjan otteluissa, joissa kamppaillaan moneen vuoteen jälleen suoran putoamisen ”peikkoa”vastaan. Säännöt ovat nyt niin, että kaksiosaisen runkosarjan häviäjä antaa tilaa Haminan Palloilijoille (HP), joka Ykköpesiksen runkosarjan voitollaan vahvisti Vähässäkyrössä käydyssä ottelussa nousunsa vuoden 2018 Superpesiksen eliittijoukkueiden joukkoon.

Ankkureille perjantai-illan voitto Oulun Lippopesiksestä toi hieman helpotusta. Ottelusta josta lopulta jäi käteen kaksi arvokasta pistettä. Saumat täyteen kolmeen pisteeseenkin olisivat yleisöönmenevässä ottelussa olleet, mutta tauolla käynti tuli isännille huonoon paikkaan. Toisella jaksolle tehtiin sisäpeliin kahden lyöjän paikan vaihdos ja joukkueen ilme palasi mystisesti kauden ajalta kovin tutunoloiseksi, eikä toisella jaksolla saatu enää juoksun juoksua. Ankkurien lukkarin Ville Väliahon upea työskentely kantoi läpi ottelun ja oli vastustajan lopullisessa nujerruksessa huomattavan kokoinen ja tärkeä ainesosa.

Tuomarin sormi on pystyssä juoksun merkiksi. Ottelu on ratkennut isäntäjoukkueelle. Sasu Iivarisen tarkkaakin tarkempi keskinäppi etukentälle sai Rami Mäkisen syöksymään voittojuoksun Supervuorossa. (JK/K-Media)

 

Oulu on hallinnut joukkueiden aikaisempia kohtaamisia tällä kaudella, mutta kolmas kerta sanoi toden ja Ankkurit korjasi kaksi todella isoa pistettä.

Alajarvi-Seura_151217

Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen täyttä dominointia, mutta toisella jaksolla oululaiset olivat kuskin paikalla. Jälleen ilman Aki Oravaa pelannut kotijoukkue kokoonpano taisteli erinoimaisesti pelanneen kärkensä Viljo Sillanpää (6/7), Rami Mäkinen (9/12), Nestori Yli-Sissala (5/7) ja Henri Heikkinen (6/6) johdolla hienosti. Avausjaksolla Oulun huippuhetki oli heti ensimmäisessä vuorossa, kun Marko Pelkonen paukautti pallon kakkosrajasta läpi siirtäen vieraat johtoon.

Sami Mikkolanaho toi Ankkurit tasoihin. Lipon toinen vuoro meni heikommin ja Ankkurit sai siitä lisää virtaa kintaisiin. Toisen vuoroparin tasoittavalla keltasiniset paukuttivat peräti viisi juoksua. Kahdesta ensimmäisestä vastasivat Sami Mikkolanaho ja Henri Heikkinen. Ville Väliahon läpilyönti tuotti kaksi juoksua ja Rami Mäkisen kakkosrajapuhkaisulla Viljo Sillanpää eteni ykköseltä kotiin asti. Mäkinen oli asialla myös Ankkurien seitsemännessä juoksussa joka syntyi myös läpärillä kolmannessa vuorossa. Oulun kavennuksen taituroi Hannu Huuskonen ja avausjakso kirjattiin Alajärvelle 7-3

Ankkurien kultakypärä Rami Mäkinen (2/2) oli jälleen sisäpelin tärkeä lenkki ja pokkasi ottelusta vuorostaan kakkospalkinnon

Toisella jaksolla Ankkurit teki kahdessa ensimmäisessä vuorossa hienoisti tilannetta, mutta ne kuivuivat koppilyönteihin. Oulun ruuti oli kuivempaa ja sen siirryttyä toisessa vuorossa 4-0 johtoon Antti Korhosen kotiutuksilla jakso näytti ratkeavan. Näin myös kävi ja mentiin supervuoroon.

Oulun Ville-Pekka Jokinen kävi jännittävän ottelun tiimellyksessä kuumana syötönvalvoja Jesse Mäkiselle ja tuli sanoneeksi jotain, jota ei painomuste tässä kestä. Ja siitä seurauksena….
…käväisy ottelun päätuomarin Jouni Laitisen puhuttelussa ja varoitus (keltainen kortti) (Kuvat: JK/K-Media)

Supervuoron alussa nähtiin upea suoritus, kun Ville Väliaho otti illan toinen kärpäsen. Etutilanteessa pallon maan kautta kolmoselle etenijän ollessa irti kakkoselta. Oulu ei saanut juoksuja aikaiseksi ja oli kotijoukkueen vuoro hyökätä. Yhden palon ajolähdön ensimmäinen purku ei onnistunut, mutta kahdella palolla Sasu Iivarisen keskinäppi yllätti vierailijoiden etukentän ja upeasti edennyt Rami Mäkinen toi voittojuoksun. Näin Ankkurtit pääsi juhlimaan todella tärkeää 2-1 voittoa ja joukkue kiitti, syystäkin, upeasti kannustanutta kotiyleisöä.

 

Alajärvi: 1 5 1 0 = 7 | 0 0 0 0 = 0 | 1 | 2
Oulu:      1 0 1 1 = 3 | 2 2 0 0 = 4 | 0 | 1

Alajärvi: Viljo Sillanpää 0/2, Rami Mäkinen 2/2, Nestori Yli-Sissala 0/1, Henri Heikkinen 1/0, Sasu Iivarinen 1/1, Ville Väliaho 2/0, Kari Kellokoski 0/2, Sami Mikkolanaho 2/0
Palkitut: I Ville Väliaho, II Rami Mäkinen

 

Oulu: Tapani Piri 0/3, Matti Korhonen 0/1, Jonne Luhtavaara 0/1, Hannu Huuskonen 1/0, Aki Toikka 0/1, Marko Pelkonen 2/0, Antti Korhonen 4/0, Jali-Matti Kurkela 0/1
Palkitut: I Antti Korhonen, II Matti Korhonen

 

Tuomarit: Jouni Laitinen ja Jesse Mäkinen

 

Yleisöä: 1264

Ankkurien lukkari Ville Väliaho palkittiin kotijoukkueen parhaana (JK/K-Media)

 

KUUNTELE PELINJOHTAJIEN JA YKKÖSPALKITTUJEN KOMMENTIT HETI OTTELUN JÄLKEEN:

Äänessä pj Markku Hylkilä (Lippo) ja pj Matti Iivarinen (AA), sekä Antti Korhonen (Lippo) ja Ville Väliaho (AA). Haastattelijana Lasse Mansikka-aho.

 

SARJATILANNE 11.8.2017

Joukkue OTT V T H (3p- 2p- tp- 1p- 0p) Juoksut P
1. Joensuu 30 25 0 5 (21- 4- 0- 2- 3) (277 – 132) 73
2. Vimpeli 30 25 0 5 (19- 6- 0- 2- 3) (341 – 149) 71
3. Kouvola 31 25 0 6 (18- 7- 0- 0- 6) (302 – 162) 68
4. Sotkamo 30 21 0 9 (15- 6- 0- 6- 3) (293 – 153) 63
5. Seinäjoki 30 19 0 11 (12- 7- 0- 1- 10) (271 – 254) 51
6. Koskenkorva 31 16 0 15 (6- 10- 0- 1- 14) (204 – 236) 39
7. Kitee 30 10 0 20 (6- 4- 0- 4- 16) (171 – 236) 30
Joukkue OTT V T H (3p- 2p- tp- 1p- 0p) Juoksut P
1. Hyvinkää 30 13 0 17 (5- 8- 0- 4- 13) (202 – 212) 35
2. Raahe 30 12 0 18 (4- 8- 0- 3- 15) (186 – 251) 31
3. Imatra 30 12 0 18 (2- 10- 0- 5- 13) (203 – 263) 31
4. Oulu 31 9 0 22 (4- 5- 0- 6- 16) (221 – 339) 28
5. Kempele 31 8 0 23 (4- 4- 0- 4- 19) (200 – 310) 24
6. Alajärvi 30 8 0 22 (3- 5- 0- 5- 17) (187 – 257) 24
7. Kankaanpää 30 9 0 21 (1- 8- 0- 3- 18) (130 – 234) 22
JPK_kalenteri2018

JÄTÄ KOMMENTTI