visitähtäri2019
Tiistai 18.6.2019 | Tapio

SUPERPESIS | Ankkurit uusii pelinjohdon – tuplaviikonlopun rökäletappiot Karjalasta tahrasivat pahoin seuran kilpeä

1
Ankkurien viime pelit eivät ole menneet ns. "putkeen" ja yhteiset ilon aiheet ovat jääneet huomattavan vähäisiksi. Kuvassa lukkari Keski-Petäjä saa onnittelut kotiottelussa kunnaristaan kolmos pesälle (JK/K-Media)

Alajärven Ankkurien pesäpallojaosto on päätynyt odotettuun lopputulokseen, sillä jotain oli tehtävä hurjan syöksykierteen katkaisemiseksi. Seura sanoi pelinjohtonsa kanssa sopimuksen irti. Ratkaisu on tehty yhteisymmärryksessä. Sarjan otteluja on jäljellä vielä 19 kierrosta.

Iso kysymysmerkki jää vielä leijumaan Ankkuri-johdon päätöksen ja toimenpiteiden jälkeenkin. Riittääkö pelinjohdon vaihtokaan enää piristämään koko harjoittelukauden hyvissä olosuhteissa harjoitellutta joukkuetta pelaajineen. Onko itse joukkueen rakenteessa tarpeeksi ainesta ja taistelutahtoa säilyttämään tälläkin kaudella todella tiukassa oleva suora jatkopaikka miesten Superpesiksessä.

Alajärven Ankkurien seurajohto tiedotti tänään, että sen edustusjoukkueen alkukauden pelinjohtaja Jari Mäkelä ja 2. pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti tekivät valtavasti hyvää työtä joukkueen eteen, mutta miksi se ei tuonut pisteitä on seuralle epäselvä?

Ankkuri-joukkueen takana oleva seurajohto on jutellut pelinjohtajien Mäkelän ja Oja-Lipastin kanssa, jossa keskustelujen lopputuloksena päädyttiin pelinjohdon vaihtoon.

Ankkureista vakuutetaan, että sarjassa on vielä 19 kierrosta jäljellä, joten uusilla tuulilla on aikaa saada Ankkurit ylös.

Ankkurit toivottaa omilla kotisivuillaan Mäkelän ja Oja-Lipastin opeille parempaa menestystä heille paremmalla maaperällä. Seuran mukaan uusin pelinjohto on jo mukana tulevan lauantain ottelussa Sotkamon Jymyä vastaan.

Viimeisimmät hävityt ottelut. ”Karjalan kierroksella” tuli Ankkuri-historian kovin selkäsauna.

JoMa-Ankkurit 2-0 (13-2, 14-3)

Kitee-Ankkurit 2-0 (4-2, 17-0)


 

Yleisötilaisuus_Hautakylä

1 KOMMENTTI

  1. Toivon, että Ankkurit löytää vihdoin kunnon pelinjohdon. Vsihtoehdot ovat vähissä, kun kaytsoo E-P:n maakuntaa. Muualtakin voi löytyä pelinjohtaja. Kerta kaikkiaan ihmeellsitä, että kaksi vuotta on rämmitty samassa suossa, eikä pelaajissa ole tapahtumut mitään kehitystä. Pelaajat voivat katsoa itseänsä peiliin. Jos putoaminen tapahtuu, niin nousu takaisn on vaikeaa. On viimeinen hetk kääntää suuntaa.i

JÄTÄ KOMMENTTI