
Erno Lassila (oik.), Juha-Matti Jaatinen, Jouni Oja-Lipasti "ylävitosilla". Kaikki kolme nähdään taistelemassa myös ensikesän SuperAnkkureissa. (Kuva: K-media/kuvapalvelu) Klikkaamalla isommaksi!
Alajärven Ankkureiden pesäpallojaoston “puskaradio” on tweetannut maailmalle tiedon, että se on saanut vihdoinkin tehtyä vuoden jatkosopimuksen toisen valmentajansa ja pelinjohtajansa Erno Lassilan kanssa.
Ernon ilmestymistä uuden superjoukkueen mukaan on jo fani ja kannattaja piireissä ehditty odottaa jonkin aikaa. Lassila, jos kukaan on ollut se tekijä Ykkössarjakausilla Ankkureissa, joka on pitänyt luonteeltaan perusvakavan ja paikoin liiankin totisen joukkueen elossa ja liikkeessä. Ernon tsemppaaminen näkyy ja kuuluu. Ulkopelin rakentelussa ja johtamisessa maestro tekee ihmeitä joukkueensa kanssa. Odotettavissa on siis tulevalle kaudelle ulkopelin jatkuvuuden suhteen pelkkää hyvää. Iivarinen -Lassila parivaljakko sisä- ja ulkopelijohtajina haastavat ensi kesänä joukkueen kuin joukkueen. Miesten kaikkea osaamista otteluissa tuskin olemme vielä edes nähneet ja mukavia ja positiivisia yllätyksiä tullaan Kitrolla varmaan kokemaan.
Ennenkuin uusin superkausi ulkokentillä jälleen käynnistyy on seurassa ehdittävä tekemään paljon monia asioita. Suuri työsarka ja panostuksen kohde, muutaman kuukauden aikana, Lassilalla on psyykata näillä näkymin koko sarjan suvereeni haastajajoukkue yhdeksi osaksi ylintä eliittisarjaa. Saada “kokematon” joukkue tappelemaan heti alusta alkaen kovalla sykkeellä ja ennakkoluulottomasti kaikkia sarjan muita joukkueita vastaan. Vastaan tulee vain sarjakonkareita, joten siitä ajatuksesta on haastajajoukkueen helppo lähteä.













