SUPERPESIS | Kossu tuli kaapista ulos – kiitti ja kumarsi täydet pisteet Kitrolta 0-2(4-6,0-13)

0
8
Koskenkorvan joukkueen ex-Ankkuri Tuomas Tallbacka iski ottelussa näyttävästi kaksi juoksua
Koskenkorvan joukkueen ex-Ankkuri Tuomas Tallbacka iski ottelussa näyttävästi kaksi juoksua (jpnews.fi/JK)
Koskenkorva jatkoi siitä mihin Vimpeli tiistaina lopetti. Tuttujen pohjalaisjoukkuiden ”agentit” löysivät, lopulta helposti, isäntien haavoittuvimmat kohdat.

Miesten Superpesiksen perjantai-illan kierroksella pelattiin kaksi ottelua, joista toinen Alajärven Ankkureiden ja Koskenkorvan Urheilijoiden kesken. Isäntäjoukkue ei pystynyt estämään kummallakaan jaksolla Koskenkorvan alkuvuorojen rajuja hyökkäyksiä. Jaksoissa vierailijajoukkueen reilu etumatka pakotti heti ”kättelyssä” isännät hankalaan takaa-ajajan asemaan.

Mitä varmimmin Kossu esitti Kitrolla kauden parhaan sisäpelinsä, jossa lyöntipeli aukesi monella pelaajalla ensimmäistä kertaa kunnolla tällä kaudella. Myös ulkopelin osalta vierailijat olivat selvästi varmempia, kuin yhteen heikkoimpaan ulkopeliesitykseensä sortunut kotijoukkue.

Kuka on se rohkea ja sanoo ensimmäisenä ääneen, mistä homma Ankkureilla kiikastaa. Tuntuu, että asia on hyvinkin tiedossa, mutta siitä ei haluta puhua. Jos ei puhuta ei se myöskään korjaannu.

Pelinjohtaja Iivarinen ja Lassila elävät joukkueensa kanssa hankalassa murroksessa, jonka paikkaamiseen ei jää montaa päivää. Seuraavana haastajan paikalla esiintyy jo ensi tiistaina Nurmon Jymy, jolta oli ,näkyvästi ja näkymättömästi, yhteensä legioonan verran agentteja illan ottelua seuraamassa.

Ensimmäisen jakson juoksuhanat aukaisivat siis Koskenkorvan takuumiehet. Juuri ne miehet joista eniten puhutaan. Oliko heidän onnistumisensa tänään, juuri heidän kuuluisaa paremmuutta ja taituruutta, vai nuoren Ankkuri joukkueen alitajuista kunniotusta heitä kohtaan. Kumarrettiinko kuvia?  Jossakin psyykkeessä tämä juttu lie, koska miehet osaavat kuitenkin ottaa palloja kiinni?

Mikko Vainionpää löi 1. jakson avausjuoksun samalla tavoin ensimmäisessä vuorossa ja sen toi Veli-Pekka Yli-Hirvelä samalla tavoin, kuin toisen jakson ensimmäisessä vuorossa.  Seuraava pari Marko Pelkonen ja Juha Puhtimäki ja seuraava Pelkonen – Mikko Kytömäki. Juuri niitä pelaajia joista otteluennakoissa varoiteltiin. Eka vuoro 0-3.

Iiro Hämäläisen lyönnillä ja Jere Saukko toi pientä lohdunpoikasta isännille, mutta kossulaiset vastasivat tutuilla ensimmäisen vuoron miehillä 1-6. Nyt lisänä avittamaan oli nostettu,  ”kaapistaan” esiin tullut ja illan ottelussa hirvittävät keskipallo-osumat löytänyt, iskijäjokeri Juha Niemi.

Ankkurit taisteli vielä pelissä mukana kaksi viimeistä vuoroa ja nousi Kossun harhaheiton turvin, sekä Juha-Matti Matilaisen ja Tero Rantakankaan lyönneillä. Mutta tarvittavaa energiaa ei löytynyt yleisön kovasti odottamaan jakson voittoon. Ensimmäinen jakso harmittavasti vierasjoukkueelle 4-6.

Alta tuhannen hengen yleisömäärästä ja nykyisestä kävijäprofiilista on Kitrolla vaikea saada omiaan tarpeeksi kannustavaa. Sieltä täältä heitetyt yksittäiset kannustajien tseppaukset kuuluvat hiljaisessa katsomossa, mutta eivät johda toivottuun lopputulokseen.  Se ”kolmastoista pelaaja” puuttuu Ankkureilta edelleenkin.

Toisen jakson alku oli pahaa katseltavaa. Jatkuva rumputuli samanlaisin keskityksin, kuin ensimmäisellä jaksolla. Kossun ruuti oli todella kuivaa ja tulenjohto tarkkana. Osumat napsahtelivat vaihtelevasti nyt jo lähes joka pelaajalta. Ne jotka eivät olleet juoksuja iskemässä olivat niitä tuomassa. Jokainen koskenkorvalainen sai meriitin pöytäkirjaan itselleen, juoksun lyöjänä tai tuojana. 

Mutta pahinta jälkeä Ankkuri-kentästä teki illan ”kingi” Kossun Mikko Vainionpää. Tuloksena kunnari ja viisi tavallista. Järkäle Juha Niemen maila valitti voimakkaista iskuista. Toisella jaksolla kolme juoksua lisää. Myös Koskenkorvan alajärveläinen lyöjäjokeri Tuomas Tallbacka iski voimalla kaksi tahtojuoksua takakentältä.

Ankkureille ei annettu ainuttakaan. Kossu nollasi isännät toisella jaksolla tylysti 0-13.

.

Koskenkorvan pelinjohtaja Jukka Marttala oli silminnähden iloinen siitä, että vihdoinkin he saivat sisäpelinsä kulkemaan, eikä ulkopelissäkään sorruttu kuin ensimmäisellä jaksolla muutamaan pieneen virheeseen.

-Kolme pistettä maistuu äärettömän hyvältä, mutta se maistuu vielä paljon paremmalta kun meidän peli alkoi kulkemaan, niin kuin sen pitääkin pyöriä, purki Marttala päälimmäisiä tuntojaan ottelusta.

Marttala antoi täyden tunnustuksen Mikko Vainionpäälle jaksojen ”tulpan avaajan” roolistaan, joka vapautti ja siivitti joukkueen lopulta erinomaiseen suoritukseen.

Kossun superjokeri Juha Niemen lyönnin löytymiselle olisi pelinjohtaja Marttala ollut halukas myöntämään myös erityispalkinnon.

Alajärven pelinjohtaja Matti Iivarinen oli vastaavasti todella pettynyt oman joukkueensa suoritukseen. Iivariselta ei oikein löytynyt sanoja siihen miksi he eivät joukkueena tämän parempaan suoritukseen pystyneet.

-Ei ole meidän tila nyt hyvä. Ennen matsia jo tuntui pelin alussa, että tästä on tosi hankala ilta tulossa. Pieni hetki kumminkin pystyttiin pelaamaankin, mutta latteaa oli, purki vuorostaan Iivarinen synkkä ilme kasvoillaan.

Tauollakaan ei joukkueeseen saatu tarpeeksi virtaa, joka sitten kostautui Koskenkorvan toisen jakson alun näytöksenä.

-Tänään ei ollut meidän päivä…haavat nuollaan ja keskitytään seuraavaan tulossa olevaan kovaan matsiin, summasi lopuksi Iivarinen Ankkureiden heikosti menneen iltapuhteen.

Kossun ykköspalkittu Mikko Vainionpää oli itsekin tyytyväinen omaan suoritukseensa ottelussa. Vainionpää halusi painottaa, että koko kausi, hallipelit mukaan lukien, on mennyt hänen kohdaltaan ongelmitta ja sunnitelmian mukaisesti.

Juoksujen lyöjät/tuojat ja ottelussa palkitut:

Alajärvi: Jouni Koskela 0/1, Juha-Matti Matilainen 1/1, Tero Rantakangas 1/0, Iiro Hämäläinen 1/0, Jere Saukko 0/1, Taneli Hautala 0/1, harhat 1.

Palkitut: I Jere Saukko, II Juha-Matti Matilainen.

.
Koskenkorva: Veli-Pekka Yli-Hirvelä 0/4, Juha Puhtimäki 0/5, Mikko Kytömäki 0/3, Mikko Vainionpää 1+5/2, Marko Pelkonen 4/0, Tuomas Tuohisaari 1/2, Ville Viita 0/1, Janne Leppälä 1/0, Juha Katajisto 0/1, Juha Niemi 4/0, Tuomas Tallbacka 2/0, Toni Marjamäki 0/1, harhat 1.

Palkitut: I Mikko Vainionpää, II Veli-Pekka Yli-Hirvelä.

.

Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki.

Yleisöä: 843.

Sarjataulukko:


Joukkue OTT V T H (3p- 2p- tp- 1p- 0p) Juoksut P
1. Vimpeli 8 7 0 1 (5- 2- 0- 0- 1) (84 – 34) 19
2. Sotkamo 9 7 0 2 (4- 3- 0- 1- 1) (74 – 31) 19
3. Kitee 9 5 0 4 (4- 1- 0- 2- 2) (62 – 49) 16
4. Koskenkorva 10 5 0 5 (2- 3- 0- 4- 1) (61 – 41) 16
5. Joensuu 10 5 0 5 (3- 2- 0- 2- 3) (53 – 55) 15
6. Hyvinkää 6 5 0 1 (3- 2- 0- 1- 0) (42 – 25) 14
7. Raahe 8 5 0 3 (2- 3- 0- 0- 3) (45 – 44) 12
8. Kankaanpää 8 4 0 4 (1- 3- 0- 1- 3) (41 – 41) 10
9. Kouvola 8 3 0 5 (1- 2- 0- 1- 4) (34 – 64) 8
10. Jyväskylä 9 3 0 6 (0- 3- 0- 2- 4) (48 – 74) 8
11. Alajärvi 8 2 0 6 (1- 1- 0- 2- 4) (33 – 83) 7
12. Jymy,Sjoki 9 0 0 9 (0- 0- 0- 3- 6) (24 – 60) 3
KanelinFByleism1

JÄTÄ KOMMENTTI