Alajärven Ankkureiden ja Nurmon Jymyn “paikallikamppailussa” Nurmo nappasi voittopisteet mukaansa loppunumeroin 1-2 (3-1, 8-9, 0-2).
Lähes viimeiseen lyöntiin saakka jännittävässä poikien Superpesiksen 1.välieräottelussa otti vierailijat isännistä niskalenkin seuraavaan keskinäiseen toiseen kohtaamiseen ensi maanantaina Nurmossa.
Taistelu paikasta valtakunnan nuorten pesiseliitin loppuotteluun on armoton taistelu, jossa kaikki mahdolliset ja lähes mahdottomat konstit ovat käytössä.
Ensimmäinen jakso tahkottiin hermostuneesti ja vähäjuoksuisesti, jossa kotijoukkue Ankkurit oli parempi 3-1.
Varsinainen ottelu ja yleisöönmenevä railakas pallottelu alkoi kuitenkin vasta 2. jaksolla. Kumpikin joukkue pyrki käyttämään edukseen, lähes koko jakson mittaisena inhottavasti kakkospuolelle säteilevää, kuuluisaa Kitron ilta-aurinkoa.
Kakkos jakson runsa juoksumäärä, yhteensä 17 lyötyä, osoittaa kuinka hyvin siinä molemmat joukkueet onnistuivat,
Jukka-Pekka Vainionpää vastaan Ankkurit
Nurmon peluutus sisäpelissä noudatteli samaa kaavaa kuin joukkuiden aikaisemmassa karsinta kohtaamisessa. Taitavalla kärjellä luotiin tilanteita ja jokeriosaston “mörssäri” , tällä kertaa, Jukka-Pekka Vanionpää astui sinipuna salmiakkipaita päällään mailan varteen.
Lyöjäjokeri teki mitä tahtoi, löi kylmän viileästi joukkueelleen tarvittavat toisen jakson tärkeimmät voittojuoksut. Sama meno jatkui supervuorossa, jossa Vainionpää, kuin niitiksi, iski vielä kaksi riittävää voittokotiutusta.
Ankkureiden pelaaminen oli ajoittain loistavaa, mutta jälleen ovelasti J-P Vainionpäälle rakenneltua toisen jakson ratkaisuun vienyttä tilannetta se ei kyennyt estämään. Lähes varmalta näyttänyt kahden juoksun jaksojohto menetettiin tasoittavallaan hyökkäämään päässeelle Nurmolle kuin “elokuvissa”. Kotijoukkueen ulkokenttä haparoi juuri ratkaisevalla hetkellä ja edesauttoi tilanteen rakentelussa…Nurmolla J-P Vanionpää viimeisenä lyöjänä tilanteessa 8-8 ….hartiapakissa viimeinen lyönti, jolla vierailijat saisivat vielä mahdollisuuden…katsomo pidättää henkeä peläten pahinta, joka tulee kuin käsikirjoituksesta hirvittävän kovana maapallona kakkossaumaan, jossa ulkokenttä ei ehdi kuin hipaista palloon…. Ja arvatkaa oliko nurmolaisten pelihousuissa pitelemistä pallon painuessa Ankkureilta tavoittamattomiin.
J-P Vainionpää iski puolet (6 ) joukkueensa tekemistä juoksuista.
Jukka Tuomiston harmittava loukkaantuminen oli yksi olennainen osasyy Ankkureiden tappioon päättyneessä epäonnisessa ottelussa. Jukan pallovarmuutta ja nopeita jalkoja olisi nyt tarvittu kopparin tontilla.
Ankkureiden jokeripelaaja Sami Mikkolanahon ja pelinjohtaja Matti Iivarisen sekä yhdessä ulkokentällä etenijävuorossa olleen sisäpelaajan saumaton taktinen yhteistyö oli upea näytös mitä pesäpallo voi parhaimmillaan olla.
Tämän yhden lyöntivuoron mittaisen etenijän siirron 1-pesältä kotiin “täyden” juoksun arvoisesti oli huikea suoritus, jota seurasivat voimattomina “huulet pyöreinä” niin Nurmon Jymyn pelaajat kuin lukuisat ottelua seuraamaan saapuneet nurmolaisten kannustajajoukotkin.
Pahiten tykitystä, osin sokaistuneena auringosta, joutuivat kokemaan joukkueiden kakkospuolen miehistöt.
Alajärvi: Jukka Tuomisto 0/2, Matti Saukko 0/2, Sasu Iivarinen 0/1, Robert Tallbacka 3/1, Janne Kivipelto 4/0, Matias Rinta-aho 1/0, Kari Kellokoski 0/1, Ville Viljanmaa 1/0, Sami Käpyaho 0/1, Jere Saukko 1+0/3, Sami Mikkolanaho 1/0.
Palkitut: I Janne Kivipelto, II Matti Saukko.
Nurmo: Petri Sissala 0/1, Jani Viljanen 1/3, Joonas Hiirikoski 1/2, Juho Toivola 0/2, Ville Kero 3/0, Jesper Forsman 1/2, Mikko Maunula 0/2, Jukka-Pekka Vainionpää 6/0.
Palkitut: I Jukka-Pekka Vainionpää, II Ville Kero.

















