Vimpelin Veto otti toiset perättäiset miesten pesäpallon SM-mitalit, voittamalla kauden päätteeksi hopeaa. Kaudelta kirkkaimmat, kultaiset , ripustettiin uudelle Suomen mestarille Sotkamon Jymylle 5. finaaliottelun päätteeksi lauantaina Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla.
Miesten pesäpallon Suomen mestaruus oli Sotkamon Jymylle kaikestaan jo 14. kerta. Edellinen mestaruus Sotkamolla on kaudelta 2009.
Vimpelille Sotkamosta tuotu hopea on seuran historian 18. SM-mitali
Äärimmäisen tiukan finaalisarjan ratkaisukampailussa Jymy löi Hiukassa Vimpelin Vedon 1-0 (8-1, 1-1). Jymy vei mestaruuden siten otteluvoitoin 3-2.
Ottelun sankarit löytyvät pääasiassa voittaneesta Sotkamon joukkueesta.
Avausjakson “ilotulituksessa” Jymyn sankarit olivat Jani Komulainen, Kosti Rautiainen ja Roope Korhonen. Toisen jakson ainoan juoksunsa Jymy sai harhaheitolla.
Ulkopelissä mestarijoukkueen hahmo oli lukkari Toni Kohonen.
Vimpelin ainokaisen ja koko ottelun ensimmäisen juoksun 1.jaksolla järjesteli Jere Dahlsröm ja sen toi Henri Puputti.
Tasa tulokseen 1-1 päättyneellä ottelun 2. jaksolla Vimpelin päivän kamppailun toisen juoksun iski Janne Mäkelä ja sen juoksi kotiin Matias Rinta-aho.
Sotkamo:
Antti Hartikainen 0/2, Jani Komulainen 1+2/3, Toni Kohonen 0/1, Roope Korhonen 2/0, Kosti Rautiainen 3/0, Immo Rautiainen 0/2, Niko Korhonen 0/1, harhat 1.
Palkitut: I Kosti Rautiainen, II Jani Komulainen.
Vimpeli:
Henri Puputti 0/1, Matias Rinta-aho 0/1, Jere Dahlström 1/0, Janne Mäkelä 1/0.
Palkitut: I Sami Haapakoski, II Tuomo Lönnmark.
Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki.
Yleisöä: 5480.














