Alajärven Ankkurit tekivät hallitusti toivottua työtä lauantai-iltapäivän miesten Ykköspesiksen ottelussa perinteikästä Imatran Palloveikkoja vastaan.
Ankkurit voittivat helteisellä Kitron pesäpallostadionilla pelatussa viimeisessä runkosarjan kotiottelussaan vanhan kiistakumppaninsa itärajalta lähes “kontrolloidusti”  2-0 (4-1,5-4).
Vaikkakin Imatra hyökkäsi ja painosti, ollen jopa hetken aikaa 2. jaksolla johdossa, ei se kyennyt kuitenkaan uhkaamaan ankkureiden tahdonvoimaa.
Kotijoukkue oli tullut hakemaan jaossa olevia kaikkia kolmea pistettä, jotka takaisivat sille suoran välierä paikan Kankaanpään Mailan seuraksi.
Vaikka jäljellä on vielä hankala vierasottelu ensi viikon sunnuntaina (15.8.) Oulussa Poltetta vastaan, saa ankkurilaiset lähteä, jatkosijoituksen jo varmistuttua, reissulleen tekemään vain hyvää suoritusta ja mahdollisesti kokeilemaan jotain uutta.
Myös puolivälieräkarsintapeleistä runkosarjan kakkosena välttyessään, saa Ankkurit myöskin ansaittua latautumis- ja valmentautumisaikaa tuleviin finaaliotteluihinsa. Tiivistahtisen sarjan mukanaan tuomat isommat ja pienemmät rasitusvammatkin saadaan paranneltua siihen mennessä, kun on aika kohdata ja lyödä “sarvet yhteen” pahimman vastustajan kanssa.
Onko Ankkureiden seuraava vastustaja Kitrolla jo monesta tuttu Vaasan Maila, vai kuka?
Mitalliottelujen voittaja saa palkinnoksi paikan Superpesikseen 2011.
Imatran kiusanteko ei Ankkureita haitannut
Ensimmäisen jakson juoksutilin alajärveläisistä aloitti 1. vuoroparissa Tero Rantakangas kotiuttamalla taitavalla lyönnillään Juha-Matti Matilaisen. Toisessa vuoroparissa homma jatkui Tommi Murron taiteillessa mailan varressa Juha-Matti Jaatisen kiitäessä vuorostaan kotiin.
Läpi ottelun mainiosti lukkaroineen Imatran Joni Aallon nostaessa vapaataipaleen Ankkureille siirtyi ensimmäisen jakson ote lopulta vahvasti kotijoukkueelle. Palloveikot saivat yhden juoksun arvoisen tilanteen kolmannessa vuorossaan.
Ankkurit pelasivat kutakuinkin lähes peruskokoonpanollaan. Kari Kellokosken ollessa vuorostaan kuumesairaiden listalla, oli kotijoukkue korvannut hänet  ”konkari” Toni Nevantakasella. Janne Kivipelto nähtiin kuitenkin jälleen lukkarin tehtävissään.
Tommi Murron siirtyessä vähän ennen taukoa pienen rasitusvamman takia jokeripelaajaksi tuli hänen tilalleen Robert Tallbacka. Raamikas ankkurilaiskasvatuksen juniorilupaus toikin otteluun heti kentälle päästyään anoksen “uutta tulemista”. Nuorukaisen esitykset palkittiin oitis “pyttykerhon” toimesta kotijoukkueen kakkospalkinnolla.
Ankkureiden ykköspalkinnon sai hyvin numerolla kaksi vuorostaan iskenyt ja vaihtotilanteita järjestellyt Markus Salmenautio, jonka ulkopelityöskentely joukkueen takakentällä on myös kiitettävästi hallinnassa.
Ahkerimmin Ankkureista kenttää kiersi hyvin koko ottelun sisä- ja ulkopelissään onnistunut, nyt ottelussa numerolla yksi pelannut, kakkosvahti Juha-Matti Matilainen (4 tuotua juoksua).
Kaksi(2), Ankkureiden saamasta yhdeksästä juoksua tuli vapaataipaleena ja yksi (1) harhaheiton turvin.
Tuomarien tuomiot annetuista ja pois otetuista juoksuista värittivät ottelun kulkua ja vaikuttivat hieman osaltaan ottelun luonteeseen.

Juha-Matti Matilainen käyttää myös "erikoistaitojaan" estäessään vahtina 2-pesälle pyrkivät (Kuva: Jukka Ketonen/JPnews)
Ottelun  ”huikeimpana” suorituksena nähtiin viimeisessä vuorossa Imatran pelinjohtajan epäonninen taktiikka laskea loppuratkaisussa “kaikki tai ei mitään” ,yhtä lukuunottamatta,kaikki joukkueensa juoksut lyöneen sieppari Ville Kolehmaisen varaan. Lopputuloksena Imatran ykköspalkitun lyöntivuorolla ainoastaan kolme paloa, eikä juoksuja.
Imataran Palloveikkojen pelinjohtaja Petri Pulliainen kommentoi oman joukkuensa peliä ottelun jälkeen.
- “Syntinen ulkopeli meiltä. Teimme liikaa ulkopelivirheitä, etenkin 2.jaksolla”. Pulliasen mielestä toisen jaksolla vastustajalle annetut helpot juoksut veivät jaksovoiton. Joukkueensa sisäpeliin pelinjohtaja Pulliainen oli kautta linjan kylläkin tyytyväinen.
Alajärven Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen tyhjensi tuntojaan käydystä ottelusta.
- “Tuli mistä tuli, hyvä kun tuli! Saimme kolme tärkeää pistettä, joita olimme hakemassa. Ottelun loputuloksessa se on meille tärkein asia”.
Iivarisen mielestä välieriin suoraan pääsy tuo nyt joukkueelle kaivattua valmentautumisaikaa.
-”Saadaan pitää rauhassa treenejä tulevaan, sillä pelien pitää ja on pakko parantua nykyisestä tasostaan”, analysoi Iivarinen runkosarjan jälkeistä aikaa.
Erityishuomionaan hän näki vielä Robert  Tallbackan hyvän pelisuorituksen ottelussa, kun Tommi Murto jouduttiin vaihtamaan kesken kamppailun jokeriosaston lyöjäksi.















