
Kotijoukkueen voitontanssiin päättyi Alajärvi-Kempele välieräottelu Kitrolla (Kuva: K-Media/kuvapalvelu)
Miesten Ykköspesiksessä Alajärven Ankkurit eivät pettäneet kotiyleisöä tälläkään kertaa, vaan nousi eilisen katkeran häviön jälkeen sunnuntain ratkaisuottelun voittajaksi Kitrolla numeroin 1-0 (2-2,6-0).
Kempeleen oli taipuminen isäntien paremman voitontahdon edessä. Koko ottelun luonne näkyi erityisesti toisen jakson aikana. Kempele pystyi taistelemaan vain niukkajuoksuisen ensimmäisen jakson tasaväkisesti kauden tavoitteeseen halajavaa kotijoukkuetta vastaan.
Ottelun ensimmäinen jakso pelattiin hermostuneesti tasalukemiin 2-2.
Varsinainen jännitys näytelmä käytiinkin jo aavistuksen hämärtyneessä luonnonvalossa, synkkien sadekuuropilvien roikkuessa Kitron yllä. Pieni sadekuuron ripaus sai lopulta viimeisetkin avokatsomoiden yleisöstä siirtymään Kitron katetun osan penkkiriveille. Vielä tila siellä sopivasti riitti, joka takasi yleisön viihtyvyyden ja lokoisan tunnelman säästä huolimatta.
Kotijoukkueen hallittu kotikentällä pelaaminen, sen tiivis ulkopeli ja komeat ratkaisu lyönnit, sekä mainiosti kannustava yleisö vetivät Kempeleen Kirin täysin takalukkoon. Omat hetkensä oli toki vastustaja Kempeleen Kirilläkin, mutta vain kaksi tai kolme kaveria ei ole missään nimessä koko joukkue. Lievä apatia ja peli-ilon puuttuminen vierasjoukkueen pelistä oli myös aistittavissa.
Ankkurit käyttivät tämän momentumin hyväkseen ja iskivät kolmannen täyttävällä “maestro” Lehesvuoren johdolla yhteensä neljä juoksua ja se oli Kempeleelle ehdottomasti liikaa, päät painuivat entisestään, eikä ne nouseet enää viimeisessäkään ratkaisuvuorossa. Koko toinen jakso siten puhtaasti isännille 6-0.
Kempeleen haveet noususta sarjaporrasta yllemmäksi katosivat Kitron hiekkatekonurmen saumasta maanrakoon. Ankkurit sen sijaan saivat tuulettaa villisti tuttuun tapaan tavoitteena ollutta päänahkaa.
Ankkureiden tärkeistä juoksuista, myös ottelun kulun kannalta tärkeisiin paikkoihin, vastasivat kotijoukkueen tähtipalkitut Jouni Koskela (2 lyötyä/1 tuotu juoksu) ja iskijä jokeri Tomi Lehesvuori (4/0). Myös jokeri Ville Viljanmaan (1/0) onnistunut kotiutus oli pelinjohtaja Matti Iivarisen mukaan myös yksi ottelun ratkaisu vedoista.
Jouni Oja-Lipasti taisteli palkinnon arvoisesti onnistuen niin sisällä kuin ulkonakin. Tärkeät palot vastustajajoukkueen etenijöistä olivat yleisölle mieleen. Myöskin Sasu Iivarinen (1/1) oli hyvässä taisteluvireessä ja erityisesti hänen tärkeät ulkopeli suoritukset kantoivat joukkuetta voittotaistelussa.
Näin pelattiin Kitrolla tänään, vain ottelun voitto oli pääasia. Siinä ratkaistiin Ykköspesiksen toinen loppuottelija, joka lähtee taistelemaan seuraavaksi paikasta miesten Superpesiksessä 2012.
Onko joukkue Alajärvi vai Hamina, joka tänään kurmootti kotonaan Seinäjoen Maila-Jusseja 2-0 (8-6,4-3).
Pelinjohtajien selonteon sunnuntai-illan ottelusta sai luvan aloittaa voittajajoukkueen Alajärven Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen.
Suuri helpotus ja pienoinen hymynkare näkyi Ankkuricoutsin kasvoilta lehdistötilaisuuden alkua odotellessa.
-Hyvältä tuntuu voitto, ja varsinkin eilisen ottelun jälkeen, eilenkin se oli lähellä ja meillä oli omat hetkemme siinä, mutta emme vielä pystyneet käyttämään tilaisuutta, mutta tänään tiesimme paremmin mistä on oikein kysymys ja saatiin puristettua.
Iivarinen oli erityisen tyytyväinen joukkueensa eilisen ottelun nollaamiseen, vaikka pitkältä tuntuva lyhyt kotimatka Kempeleeltä Alajärvelle ei kovin tunteita nostattava ollutkaan. Joukkue oli tänään Iivarisen mukaan otteluun lähdettäessä täydessä latingissa ja siitä on myös havaittavissa selkeää vahvistumista tälläkin sektorilla.
Ankkureiden pelinjohtaja Iivarinen sai kuulla toimittaja tentissä toimitsijoilta myös tuoreen tiedon otteluparin Hamina Seinäjoki voittajasta.
- No sitten pelit aloitetaan vieraissa.
Tulee sitten aika pitkät pelimatkat Haminaan saakka?
-Eikos se joku ole joskus sanonu, että pääasia ei ole voitto vaan pitkät pelimatkat…no tässä tapauksessa ei pidä kylläkään ihan paikkaansa, heitti Iivarinen ja sai paikallaolijat naurahtamaan ääneen.
Kempeleen Kirin tämän päivän pelinjohtaja Martti Holma sanoi suoran sen mitä ajatteli. Vaikkakaan kutsu pelinjohtajaksi Janne Anttilan tilalle ei aivan yllätyksenä tullutkaan.
-Oli aika kova paikka tulla tällaiseen tärkeään otteluun ja ottaa kaudella ensimmäistä kertaa viuhka käteen.
Holman mukaan joukkue lähti Alajärveä vastaan voittamaan, niin kuin se teki sen mahdolliseksi kotonaan Kempeleellä lauantaina. Joukkueellaan hän näki myös omat hetkensä ottelun ensimmäisellä jaksolla, jossa he pystyivät nousemaan tasoihin ja yrittämään vielä tosissaan jakson voittoa.
-Mutta kyllä pitkässä juoksussa parempi joukkue nämä voittaa, ja Alajärvi teki vähemmän virheitä ja onnistui rakentamaan tilanteita paremmin. Silloin tulee yleensä useampia yrityksiä ja sitä kautta tulosta.
Pelinjohtaja Holma onnitteli myös Ankkureita ja toivotti joukkueelle tsemppiä loppupeleihin
Alajärvi:
Juha-Matti Matilainen 0/2, Jouni Koskela 2/1, Tero Rantakangas 0/2, Sasu Iivarinen 1/1, Juha-Matti Jaatinen 0/2, Ville Viljanmaa 1/0, Tomi Lehesvuori 4/0.
Palkitut: I Tomi Lehesvuori, II Jouni Oja-Lipasti, A Jouni Koskela.
Kempele:
Iiro Åman 0/1, Samuli Ranta 1+0/1, Ossi Meriläinen 1/0.
Palkitut: I Iiro Ã…man, II Jani Lassila.
Tuomarit: Jouni Laitinen ja Jesse Mäkinen.
Yleisöä: 638.













