Vaasan Mailan joukkueelta jäivät kaikki pisteet Kitron pesisstadionin vesilätäkköihin keskiviikkoillan miesten Ykköspesiksen välieräottelussa.
Osittain loppukesän koleassa vesisateessa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 1-0 (1-1, 5-0).
Vaasa tuli ensimmäisellä jaksolla pirteästi peliin mukaan ja laittoi pian kotijoukkueen altavastaajaksi harhaheitolla saadulla”lahjajuoksullaan”. Myös Vaasan koko ottelun erinomaisesti pelannut kakkospalkittu lukkari Mikko Talvitie oli Ankkureille hankala vastus, etenkin ensimmäisellä jaksolla.
Ankkureiden kakkospalkittu Jukka Tuomisto taisteli kipeän jalkansa kanssa ottelun läpi ja oli joukkueensa ratkaisulyöjä ensimmäisellä jaksolla, Kari Kellokosken viilettäessä kolmannessa kolmoselta isännät upeasti tasoihin 1-1.
Kun neljännessä vuoroparissa taivas repesi kunnon vesisateelle, ei kehnossa kelissä kumpikaan joukkue saanut enää aikaiseksi lisäjuoksuja.
Joukkueet pääsivätkin sopivasti pahimman sateen ajaksi sisätiloihin kuivattelemaan.
Sade sen kuin jatkui Kitrolla joukkueiden palatessa tauon jälkeen kentälle hakemaan lopullista ratkaisua otteluun.
Mukana eläneen yleisön mieliksi kotijoukkue oli läpi koko toisen jakson vahvempi kuin vieraileva vastustajansa Vaasan Maila. Ansaittu kotivoitto taistelussa paikasta ylemmäksi tuli lopulta jaksovoitolla juoksuin 5-0.
2.jakson sankari ja koko ottelun kotijoukkueen parhaana palkittu oli, vaasalaisten kentästä taitavasti kolme(3) juoksua iskenyt, Tommi Murto.
Tero Rantakangas pelasi mainion sisäpelin ja löi yhden juoksun, sekä katkaisi vaasalaisten pahan painostustilanteen riisuen vihollisen käytännössä aseista upealla”haamukopillaan”.
Vaasan parhaana palkittiin alajärveläisille kovasti tuttu ex-ankkuri Keijo Saarenmaa. Isäntäjoukkue ei saanut Vaasan Ykköskärkeä koukkuun koko ottelun aikana millään lailla. Tunnetusti nopeajalkaisen pelimiehen vastustamaton kakkosrajan pitkä pomppu auttoi hänet viimeistään kärkietenijän paikalle.
Vaasan Mailan pelinjohtaja Jarmo Ania näki ottelussa omalla joukkueellaan olleen hyvät mahdollisuudet ottaa myös voittopisteet, mutta joukkue ei jostain kumman syystä kyennyt tarjottua tilaisuutta hyödyntämään. Sitä pelinjohtaja Ania lupasikin lähteä nyt joukkueensa kanssa kotiin porukalla miettimään.
-”Joka tapauksessa se on varmaa, että samanlaista peliä ei lauantaina Vaasassa tulla meidän joukkueelta näkemään” uhosi Ania pian ottelun jälkeen.
Kakkospuolen tuomarityöskentelyyn vaasalaisten pelinjohto ei ollut läheskään tyytyväinen, ja näki joukkueensa kärsineen ilmiselvästi joistakin tuomarin näkemyksistä ja näkemättä jäämisistä. Vaikkakin pelinjohtaja Ania tunnusti lopuksi rehdisti, että voittaneen joukkueen lyömiseksi vaadittavaan peliin niillä ei ollut merkittävää vaikutusta.
Ankkureiden luotsin Matti Iivarisen mielestä Vaasan joukkueen mainioisti pelanneen lukkarin Mikko Talvitien taito ja juonikkuus olivat todellista myrkkyä omalle joukkueelle. Ensimmäinen jakso meni turhankin tiukaksi haettaessa vastalääkettä vastustajan lukkarin otteisiin.
Toisella jaksolla peli lähti onneksi kulkemaan sovitusti heti ensimmäisestä jaksosta ja juoksuja tuli tasaiseti hyvillä suorituksilla joka vuorossa.
-”Tämä oli tämä peli joka nopeasti anlysoidaan joukkueen kanssa ja aletaan sitten heti keskittymään seuraavaan välieräotteluun vieraissa”, totesi Iivarinen ajatukset jo joukkueiden tulevassa toisessa kohtaamisessa.
Molemmat pelinjohtajat kertoivat myös huonon ottelusään vaikuttaneen joukkueiden suorituksia haittaavasti.
Seuraava osaottelu pelataan lauantaina Vaasassa (jos Vaasa voittaa kotonaan Ankkurit, niin sitten pelataan vielä kolmas ratkaisuottelu Kitrolla sunnuntaina)
Kahdella voitolla joukkue pääsee loppuotteluun Kankaanpäätä tai Oulua vastaan.
Loppuotteluvoittaja nousee suoraan Superpesikseen
















