
Kuuban Guillermo Martinez on miesten keihäänheiton suurin voitaja suosikki Etelä-Korean MM-kisoissa 2011. Alkukarsintojen heittotulos nimimiesten A-ryhmässä oli 83.77 m
Vain Antti Ruuskanen selviytyi miesten keihäänheiton finaaliin – Ari Mannio jäi kaksi sijaa alle viimeisestä finaalipaikasta. Tero Pitkämäki oli karsintojen 17:s.
Suomalainen, miesten keihäänheitto on ollut arvokisoissa yleensä se viimeinen oljenkorsi, kun kaikki muut lajit on läpikäyty.
Mutta keihäässäkin, muiden lajien hiipuessa jo aikoja sitten, ollan kotimaisen yleisurheilun aallonpohjassa. Suomen yleisurheilun kansanvälisen tason heikko laatu ja kilpailukyky ovat saaneet ihmiset hämmästelemään.
Sairaan ja alikuntoisen seinäjokelaisen Tero Pitkämäen lähettäminen kilpailemaan toiselle puolelle maapalloa, antoi jo oman mielikuvan siitä miten urheilupiireissä asioita hoidellaan ja on aina kaiketi hoidettukin. “Hyväveli-järjestelmä” se lienee toimivan siellä, niin kuin se toimii tänä päivänä niin monessa muussakin.
Alikuntoinen Pitkämäki jäi karsintojen seitemänneksitoista tuloksellaan 79,46.
Suuri kotimaisen yleisurheilun heittolajien toivo, Kalevan Kisojen voittaja, Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio petti tärkeässä näytön paikassaan kansainvälisesti vaatimattomalla tuloksellaan 80,27. Kyllä Mannionkin täytyy löytää kovempaa potkua rentoon kroppaansa, sillä liika rentouskaan ei sitten näköjään ole hyväksi. Rätymäinen voittamisen tahto kovasssa seurassa täytyy löytyä jostain.
Antti Ruuskanen heitti kämpällään repun selkään ja lensi Aasiaan viimeisten joukossa, liekö peräti kaikista viimeisenä edustajana. Mieshän vaihdettiin vasta MM-kilpailujen kynnyksellä jo kisoihin valituksi tulleen toisen kotimaisen heittäjäkomeetan Sampo Lehtolan tilalle. Monimutkaisiksi rakennettujen karsintasääntöjen tulkinnasta johtuvien syiden takia tai niiden johdosta, Lehtola pullautettiin kisapaikalla olevaksi varamieheksi.
Mielenkiintoisessa miesten keihään loppufinaalia odottavassa tilassa ollaankin tämän päivän karsintojen jälkeen.
Antti Ruuskanen onnistui toisella heitollaan parhaana suomalaisena kipuamaan nippa nappa tuloksellaan 81,03 omasta heittoryhmästään, 12 heittäjän viikonlopun finaaliin.
Jossiteltavaa jää ikuisiksi ajoiksi näistä MM-kisoista kuinka kauaksi olisikaan lentänyt Sampo Lehtolan keihäs. Mies oli mukana kisoissa, mutta ei päässyt edes kokeilemaan.
Miesten keihäänheiton karsintaraja oli kohtuullinen 82,50 metriä.
Pielavetisen Antti Ruuskasen harteille jää nyt kaikella todennäköisyydellä sitten koko suomalaisen yleisurheilun maine. Laajina keihäänheitto, kuten monesti aikaisemminkin.
Miten Antin kantti kestää puolustaa yksin suomalaista keihäänheiton loistavaa perinnettä tummenevassa Etelä-Korean illassa, muiden kanssakilpailijoiden hiilostaessa.
Uskomme ja toivomme, että nousukuntoinen ja itsevarmuutta uhkuva, kauden tasaisimpaan suoritukseen heitoissaan pystynyt Pielaveden mies sen tekee mitalin arvoisesti.
Miesten keihään loppukilpailu heitetään lauantaina 3.9.
Ohessa karsinta heittoryhmien TOP-TEN
Ryhmä A
1 Guillermo Martinez (Cub) 83.77m (F)
2 Dmitri Tarabin (Rus) 82.92 (F)
3 Matthias de Zordo (Ger) 82.05 (F)
4 Andreas Thorkildsen (Nor) 81.83 (F)
5 Vitezslav Vesely (Cze) 81.64 (F)
6 Jarrod Bannister (Aus) 81.35 (F)
7 Yukifumi Murakami (Jpn) 80.19
8 Jakub Vadlejch (Cze) 80.08
9 Tero Pitkämäki (Fin) 79.46
10 Scott Russell (Can) 77.49
Ryhmä B
1 Stuart Farquhar (Nzl) 82.1m (F)
2 Fatih Avan (Tur) 81.94 (F)
3 Mark Frank (Ger) 81.93 (F)
4 Roman Avramenko (Ukr) 81.46 (F)
5 Sergey Makarov (Rus) 81.42 (F)
6 Antti Ruuskanen (Fin) 81.03 (F)
7 Igor Janik (Pol) 80.88
8 Ari Mannio (Fin) 80.27
9 Qi Chen (Chn) 78.42
10 Leslie Copeland (Fij) 76.57
(F) nimen lopussa tarkoittaa finaali- eli loppukilpailupaikkaa













