14-vuotias menetti malttinsa – iski puukolla isoveljeään

0
Tapaus sattui keskiviikkona alkuillasta Lestijärvellä kesämökillä.

Veljekset olivat olleet kahdestaan mökkeilemässä, kun heidän välilleen oli tullut riitaa ruuanlaitosta.

14-vuotias pikkuveli oli suuttunut isoveljensä moitteista ja ottanut kepin maasta uhitellen sillä ensin yli 20-vuotiasta veljeään. Isoveli oli saanut kuitenkin kepin pois ja moksauttanut pikkuveljeä muutaman kerran.

Hetken kuluttua pikkuveli oli tullut paikalle moottorisahan kanssa, jolloin isoveli oli paennut metsään.

Tilanne oli jo ennättänyt rauhoittua, kunnes nuorempi veljeksistä oli ottanut puukon ja tempaissut aseella yllättäen veljeään rintaan.

Puukotettu veli kiirehti naapuriin pyytämään apua. Paikalle hälytettiin ambulanssi ja puukotuksen uhriksi joutunut isoveli vietiin sairaalaan. Hän ei saanut tiedon mukaan kuitenkaan hengenvaarallisia vammoja.

Pikkuveli toimitettiin sosiaalitoimen huostaan.

Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, mutta koska tekijä on alle 15-vuotias, hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan.

kategoriainfo2

JÄTÄ KOMMENTTI