Ähtärin 6 miljoonan alijäämä kuroutui kolmessa vuodessa

0
Ähtäri kuroi umpeen kolmessa vuodessa taseessa vuoden 2015 lopulla kuuden miljoonan euron alijäämän. Vuonna 2018 edesmenneen professori Eero Hiirosen taiteilijauran kunnioittamiseksi Ähtärin keskustassa avattiin hänen teostensa ympärille Veden polku -niminen kävelyreitti. (Jouko Siirilä/jpnews.fi)

Jouko Siirilä/J-Pnews

– Ähtärin kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös osoittaa 1.001.831 euron ylijäämää. Tämä tarkoittaa sitä, että kumulatiivista alijäämää on jäljellä enää noin 110.000 euroa, sanoo kaupungin talousjohtaja Arja Väliaho.

Kaupungin talouden tervehdyttämisohjelma ulotettiin vuoteen 2022 saakka, koska kaupungilla oli vuonna 2015 melko tarkaan kuuden miljoonan (6,012 milj.) euron alijäämät.

– Näin ollen aikataulu on puolittunut suunnitellusta, Väliaho täsmentää.

Tilinpäätösvuoden 2018 verotulojen toteuma oli 98 prosenttia (-343.237 euroa) ja valtionosuudet noin 100 prosenttia. Rahoitustuotot ja kulut puolestaan ylittyivät 206 prosenttia (+540.742), mikä johtui Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kertyneen ylijäämän palautuksesta (+193.696), korkokuluissa tapahtuneesta muutoksesta sekä muista rahoitustuloista.

Kaupungin nettoinvestoinnit olivat kaikkiaan 5,1 miljoonaa euroa kuluneena vuonna.

Konsernitaseen alijäämä pieneni
yli kahdella miljoonalla

Kokonaisuudessaan konsernitaseen alijäämä pieneni 2,1 milj. euroa. Tämän jälkeen konsernitaseen alijäämä asukasta kohden on 948 euroa, kun se vielä edellisvuonna 2017 oli 1 273 euroa jokaista asukasta kohti.

Arja Väliahon mukaan positiiviseen kolme vuotta kestäneeseen tuloskehitykseen ovat vaikuttaneet muun muassa henkilöstön ja luottamushenkilöiden sitoutuminen kaupungin tervehdyttämisohjelmaan.

– Lisäksi vuonna 2015 allekirjoitettu sopimus sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseksi Kuusiolinna Terveys Oy:n toimesta on pitänyt menot hallittavissa ja helpommin ennustettavissa.

Ähtärin kaupungin talouspäällikkö Arja Väliaho kertoo miten Ähtärin kuuden miljoonan alijäämä kuroutui kolmessa vuodessa annetun kuuden vuoden määräajan sijasta. Video on kuvattu viime vuoden lopulla. JS.


 

JÄTÄ KOMMENTTI