Nyt on kaikilla loistava tilaisuus kehittää osaamistaan työn ohessa.
Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulu Alajärvi – Kampus mahdollistaa SeAMK:n Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikön kanssa aikuiskoulutuksella tradenomiksi -opinnot Järvi-Pohjanmaan seutukunnan alueella.
Koulutus alkaa syyskuussa 2012 ja siihen haetaan kevään aikuiskoulutuksen yhteishaussa 5.3. – 3.4.2012
Nyt voit vahvistaa osaamistasi todella joustavasti
Opinnot tulevat tarjoamaan hyvän mahdollisuuden kouluttautua liiketoimintaosaamisen ammattilaiseksi. Koulutus antaa valmiudet toimia liiketoiminnan eri osa-alueilla asiantuntija-, suunnittelu- ja johtotehtävissä.
- Laaja-alaiset tradenomiopinnot sisältävät tärkeimpiä kursseja jokaisesta suuntautumisesta taloushallinnosta, markkinoinnista, yrittäjyydestä ja henkilöstöjohtamisen opinnoista. Mikäli opiskelija haluaa lukea enemmän esim. markkinointia, voidaan opinto-ohjauksen kautta hopsata ottamaan kursseja Kauhavalta ja Seinäjoelta. Opiskelijalla on mahdollisuus valmistua 3 vuodessa. Kertoo SeAMK:n Liiketalouden aikuiskoulutuskoordinaattori Johanna Hautamäki.
Tradenomi opintojen opiskeluun sisältyy myös itsenäistä opiskelua ja etätehtäviä. Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika on 3 vuotta. Koulutus järjestetään monimuoto-opintoina, joka mahdollistaa tutkinnon suorittamisen työn ohessa ja lähellä asuinpaikkaa. Koulutus toteutetaan pääsääntöisesti Alajärvellä ja opintoihin kuuluva lähiopetus järjestetään viikoittain kahtena arki-iltana.
Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulun yhtenä tavoitteena on vastata alueen koulutustarpeisiin sekä tuoda korkea-asteen koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoimintaa lähemmäksi alueen asukkaita.
Tradenomikoulutus tulee hyvin palvelemaan alueen elinkeinoelämän tarpeita ja koulutus palvelee aluetta yli seutukunta- ja maakuntarajojen.
Koulutus alkaa syyskuussa 2012 ja siihen haetaan kevään aikuiskoulutuksen yhteishaussa 5.3.–3.4.2012. osoitteessa www.amkhaku.fi.














