Alavuden kaupunginvaltuustolla isoja päätöksiä

0
(vas) Hallintopäällikkö Sari Helander, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Toni Juurakko ja eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpää. (Johanna Yli-Kaatiala)
Teksti ja kuva: Johanna Yli-Kaatiala /J-Pnews

Alavuden kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina (18.11.) Samalla se oli eläkkeelle jäävän kaupunginjohtajan Pekka Ala-Mäenpään viimeinen valtuusto näillä näkymin. Kokouksessa päätettiin niin tulevan vuoden veroprosenteista kuin Kuusiolinnan osakekaupoistakin.

Valtuusto päätti noudattaa verotuksessa maltillista linjaa, eli tuloveroprosentti säilyy entisellään 21,25 prosentissa. Se onkin kaupungin eräs kilpailuvaltti, että verotus säilyyy maltillisella tasolla. Esittelijänä toiminut Ala-Mäenpää, ounasteli mahdollista taantumaa kansantaloudessa ja opasti reagoimaan herkästi muutoksiin. Valtuutettu Antti Mäkelä (PS) kiinnitti huomioita nouseviin poistoihin ja kehoitti miettimään miten ja missä investoidaan. Myöskin kiinteistöveroprosentti säilyy ennallaan. Ainut muutos verotukseen tuli rakentamattoman rakennuspaikan verotuksessa. Sen tuotto on ollut mitättömät 13 000 euroa vuodessa, nyt vero poistettiin kokonaan. Valtuutettu Pentti Hautala (PS) oli tähän eritoten tyytyväinen ja tarjosi huumorilla väistyvälle kaupunginjohtajalle ilmaista tonttia Töysästä sillä edellytyksellä, että Pekka rakentaa ja muuttaa siihen! Ehdotus sai valtuuston nauramaan!

Toinen suuri päätettävä asia oli Kuusiolinna Terveys Oy:n osakekauppa. Alavus, Ähtäri, Kuortane ja Soini ovat omistaneet 49 % yhtiöstä. Jatkossa kunnille jäisi 3% yhtiöstä. Tämä pykälä aiheutti eniten keskustelua valtuustossa. Pekka Ala-Mäenpää on tehnyt viimeiseen asti töitä kaupan eteen ja hän näki monta hyvää seikkaa osakekaupassa. Ensinnäkin osakas- ja palvelusopimus jää voimaan, jolloin palvelut säilyy. Kauppahinta on kohtuullinen verrattuna muihin vastaaviin. Samalla sovitaan myöskin muista asioista yhteistyössä. Ja visioidaan tulevaisuutta, jolloin todennäköisesti tulee maakuntakohtaiset sotepalvelut. Yrjö Paukkunen (PS) korosti, ettei ole mikään pakko myydä, mutta myöskin 9,1 miljoonan potille löytyy varmasti käyttöä. Pentti Hautala toivoi, että rahat käytettäisiin uuden terveyskeskuksen hyväksi. Lasse Anttila (kesk) kiitteli kuntajohtajia kaupan eteen tekemästään työstä. Hän korosti, että kuntayhtymän hallitus määrittää palvelumaksut, jotka saattaa toki muutenkin nousta joskus. Lisäksi hän huomautti, että Pihlajalinna ei käytä osakkeiden lunastusoikeutta. Antti Mäkelä (PS) oli luultavasti ainoa, joka oli kauppaa vastaan, mutta hänkin myöntyi enemmistön mielipiteeseen. Kokoomuksen valtuustoryhmä oli kaupan puolesta Mikko Myllymäen johdolla. Valtuutettu Jari Latvala oli aluksi vastaan, mutta hänkin oli tarkistanut kantaansa. Valtuutettu Pentti Ahopelto (KD) huomautti, että koska palvelusopimukset ovat jatkossakin voimassa, niin myöskin henkilökunnan työpaikat säilyvät. Johanna Yli-Kaatiala (KD) esitti huolensa entistä tehokkaamman valvonnan puolesta, ettei sopimusrikkomuksia pääsisi syntymään. Näinollen valtuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen Kuusiolinnan osakkeiden myymisestä.

Valtuusto hyväksyi myöskin yksimielisesti ehdotuksenmukaisen Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun perussopimuksen muuttamisen. Alavuden kaupungilla on yksi edustaja yhtymävaltuustossa.

Kokous päättyi Pekka Ala-Mäenpään puheenvuoroon, jossa hän kiitteli hyvästä yhteistyöstä. Pekka on astunut virkaan 1.4.2001 ja jää virallisesti eläkkeelle 1.2.2020. Kaikki läsnäolijat taputtivat Pekalle, joka jää lomalle parin viikon kuluttua.


 

JÄTÄ KOMMENTTI