Alavuden kaupunkikeskustan yrittäjät ideoivat uuden tapahtuman

0
Kaupunkikeskuksen yrittäjien ideariihi kokoontui Alavudella.

Alavuden keskustassa toimivia yrittäjiä kokoontui viime viikon torstaina hotelli Alavus 66:een ideoimaan yhdessä keinoja, joilla pidettäisiin yllä keskusta-alueen elinvoimaa ja piristettäisiin liikkeiden kaupankäyntiä.

Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki

Tilaisuuden alussa kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki johdatteli pöydän ympärille kerääntyneitä pohtimaan, miten keskustasta luodaan elävä ja ihmisiä palveleva paikka. Alavudella on eri tyyppisiä kyliä ja taajamia, joissa on kaikissa omat vahvuutensa. Alavuden keskustassa viihtyisyyttä luo Alavudenjärvi ja sen ympäristö puistoineen. Lisäksi palvelut ja loistavat liikuntamahdollisuudet ovat lähellä. Kaupunginjohtaja muistutti myös siitä, että kansainvälinen trendi näyttää olevan, että yhä useampi haaveilee muutosta maalle.

– Yhteistoiminnalla voimme saada Alavuden keskustaan lisää sykettä ja kertomalla siitä muillekin vahvistamme positiivista kuvaa keskustasta ja lisäämme sen vetovoimaa esimerkiksi asuinpaikkana.

Keskustelu ja ideointi lähti innokkaasti ja luontevasti käyntiin. Ilmapiiri oli toiveikas ja monilla oli valmiita ideoita kerrottavana. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että keskustan kehittäminen on kaikkien yhteinen haaste ja tuloksia saavutetaan vain yhteistyöllä ja yhteen hiilen puhaltamisella.

Alavuden Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ulla Koivisto kertoi, että kaupungin yrityspalvelut haluaa olla saattamassa yhteen toisiaan hyödyttäviä ajatuksia ja tukea voidaan tarjota muun muassa uusista tapahtumista viestimiseen. Nyt jo Visit Alavus -sivusto tarjoaa kanavan tuoda Alavuden alueen ostos-, tapahtuma- ja elämystarjonta niin asukkaiden kuin matkailijoidenkin saataville.

Alavuden on keskustassa paljon yrityksiä ja liikkeitä, joihin kannattaa tutustua. Ihmisten liikkeelle saamisessa yksi keskeinen asia on tapahtumien kehittäminen. Tilaisuudessa todettiin, että liikkeet voisivat järjestää yhdessä uusia tapahtumia unohtamatta kuitenkaan jo olemassa olevia hyviä tapahtumia. Yritysten kannattaa olla aktiivisia ja ajoittaa omia kampanjoita esimerkiksi Rysköö-markkinoiden ja Toivo Kuula -laulukilpailun aikaan.

Paljon toivottiin sitä, että esimerkiksi lapsiperheet viettäisivät enemmän aikaa keskustassa. Huhtamäenpuisto Alavudenjärven rannalla tarjoaa tähän oivalliset puitteet. Selvitykseen päätettiinkin ottaa, olisiko rantaan mahdollista järjestään esimerkiksi paikallisen kulttuuriväen kanssa elävän musiikin tapahtumia, jotka houkuttelisivat huomaamaan puiston mahdollisuudet.

Ideaillan päätteeksi lyötiin lukkoon päivämäärä ensimmäiselle uudelle tapahtumalle.

Alavuden keskusta-alueen yrittäjät pitävät perjantaina 8.5.2020 liikkeensä auki myöhäiseen iltaan teemalla ”Pimeän kaupan ilta”. Keskustan liikkeet palvelevat silloin klo 22 saakka ja luvassa on huimia tarjouksia.

Tapahtumaan toivotaan lähtevän mukaan kaikki keskusta-alueen toimijat omalla sopivaksi katsomallaan tavalla niin, että kävijöille olisi tarjolla mahdollisimman monenlaista katsottavaa ja koettavaa.

Tapahtuman jälkeen yrittäjät tapaavat ja keräävät yhteen illasta saadut kokemukset. Tavoitteena on toteuttaa ”Pimeän kaupan”- ilta myös syksyllä.


 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI