Uuden vuoden 2012 ensimmäisessä lottoarvonnassa oli jaossa viiden miljoonan euron potti.
Yhtään täysosumaa ei kuitenkaan Lotto-kupongeista löytynyt.
Sen sijaan lauantai-iltana arvotussa Jokerissa löytyi huikea onnen kantamoinen yhdelle jokerinumerot kuponkiinsa merkkauttaneelle veikkaajalle.
Miljoonavoiton tuonut rivi on jätetty Kokkolassa kioski Lahjaanan veikkauspisteessä.
Jälleen tainomaisesti Kokkola keräsi mainetta yhtenä Suomen tunnetuimpana veikkausvoittojen paikkakuntana.
Lisäksi lottoarvonnassa löytyi peräti kymmenen kappaletta 6+1-tuloksia, joilla voittajat kuittaavat reilut 18 800 euroa.
Lauantai-Jokerissa kolme pelaajaa sai puolestaan tuulettaa 6 oikein -tulosta, jolla kukin voittaja kuittaa yli 35700 euroa.
Tulevalla kierroksella Veikkaus tarjoaa Loton täysosumille hulppeat kymmenen miljoonaa euroa. Näin suuri potti on ollut tarjolla Lotossa kerran aiemmin, kierroksella 39/2011.
Tuolloin kymmenen miljoonan ennätyspotti meni kahdelle voittajalle. Voittorivit oli pelattu Helsingissä ja pienellä paikkakunnalla Lapissa.













