Blues voi hyvin Järvi-Pohjanmaalla — etenkin Soinissa

0
16
Leppänen, Björklöf, Kivimäki

MLC-electrifying

SOINI

Jussi Paarvala

Blues-Vintillä on blues soinut jo puoli vuotta. Lähes kaksi kertaa kuukaudessa on ollut artisteja ja orkestereita. Eivätkä mitä tahansa, vaan Suomen parhaimmistoa.

Lähiseudun soittajatkin ovat olleet mukana musisoimassa huippujen kanssa ja yhteispeli on sujunut. Myös soinilaisia muusikoita on ollut ”Vintillä” soittamassa. Viimeisenä kolmikko, joiden juuret ovat Soinissa ja Soinista.  Jarkko Järvenpää musisoi jokin aika sitten yhdessä Urmas Niemen ja Arto Riihisen kanssa. Jarkko Järvenpää kertoi soittamisen olleen mukavaa kotipaikkakunnalla tuttujen soittajien kanssa. Paikka saa kiitoksen, kaikki on kohdallaan.

Jarkko Järvenpää (vas), Urmas Niemi ja rummuissa Arto Riihinen (Kuvat suurenee klikkaamalla niitä!)

Näin ovat sanoneet yksimielisesti muutkin ja Blues Vintti on jo soittajien osalta niin suosíttu, että nyt kysytään jo ”pääsisikö teille soittamaan”. Pääsehän tänne. Ensiviikolla lauantaina 28.4. on Soiniin tulossa bändi, joka edustaa myöskin bluesin ehdotonta huippua Suomessa, Micke & Lefty feat. Chef.

Se kokoonpano joka edusti helmikuussa legendaarisessa International Blues Challenge blues-yhtyeiden kilpailussa Suomea. Kisa oli 28. kerta ja tapahtumaan osallistui yli 200 blues-yhtyettä ja lähes 800 muusikkoa.

-Olihan se mahtavaa olla soittamassa Yhdysvaltain Memphisissä legendaarisella Beate Streetillä, tuskin parempaa voi toivoa, kertoi yhtyeen keulahahmo Micke Björklöf.

-Siellä pystyi luomaan kansainvälisiä kontakteja.

Maaliskuussa trio edusti jälleen, nyt eurooppalaisessa kilpailussa Berliinissä. Heidän kappaleensa ”Up The Wall” on ollut myös musiikkikriitikoiden mieleen.

Leppänen, Björklöf, Kivimäki

Yhtyeen kokoonpano:
Mikael ”Micke” Björklöf, laulu, rummut, kitara ja huuliharppu
Ville ”Lefty” Leppänen, laulu, slide- ja akustinen kitara, huuliharppu
Miikka ”Chef ” Kivimäki, basso ja laulu

Jotta tämä ei päättyisi tähän, keväällä ja alkukesällä tulee bändejä ja totuttuun tapaan, hyviä sellaisia.

Kesän huipentaa ensimmäinen Vintti Blues tapahtuma 20.-21. heinäkuuta, jolloin koetaan sellainen blues-viikonloppu, jollaista ei Soinissa ole ennen ole ollut, eikä koko Järvi-Pohjanmaalla.
pikkujoulu_700x

JÄTÄ KOMMENTTI