Urakkapaperit tietyöstä ja risteyskorjauksesta on allekirjoitettu Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oy Sundström Ab :n kanssa.
Ely ei kallistanut korvaansa säästötavoitteiltaan risteyksen rakentamisasiassa, vaan pitää oman erikoiselta kuulostavan ja näyttävän kantatien 68 katkaisuratkaisun edelleen ylitse muiden mahdollisten vaihtoehtojen.
Byrokraattisesti piirustuspöydän takana syntynyt viisaus siirtyy nyt monen kyläläisen ja seutukuntalaisen harmiksi sellaisenaan toteutusvaiheeseen. Odotukset ja toiveet kansalaisten paikalle toivomasta kiertoliittymästä saa sitten lopettaa.
Urakkasopimuksen mukainen veroton urakkahinta on 743 450 euroa.
Alajärven Hoiskossa sijaitseva nelihaarainen valtatien 16 ja kantatien 68 liittymä (Hoiskonportin risteys) jaetaan kahdeksi eri liittymäksi siten, että kantatien pohjoishaara siirretään noin 100 metriä länteen. Tämän siirretyn liittymähaaran kohdalle rakennetaan valtatien itään ajavaa liikennettä varten väistötila, jonka kautta autot voivat ohittaa päätieltä vasemmalle kääntymistä odottavat autot niiden oikealta puolelta.
Kyyjärveltä päin Vimpeliin ajavalle liikenteelle rakennetaan liittymään kääntymiskaista oikealle kääntyville. Kevyttä liikennettä varten rakennetaan porrastettujen liittymien välille kevyenliikenteen alikulkusilta. Kantatien 68 pohjoishaaralle rakennetaan noin 300 metrin matkalle uusi linjaus. Kantatien 68 etelähaaran liittymä säilyy nykyisellä paikallaan.
Hankkeen toteuttamiseen on myönnetty Euroopan aluekehitysrahaston EAKR-rahoitusta 65 % kokonaiskustannuksista.
Alajärven kaupungin osuus kustannuksista on 35 %.
Rakentamistyöt alkavat huhtikuussa ja niiden on määrä olla valmiit lokakuussa 2012.














Tällaiseen ratkaisuun ei mitenkään voi olla tyytyväinen. Kantateiden ja valtateiden risteyksiin ei yleensä rakenneta liikenneympyröitä liikenteen sujuvuutta parantamaan. Kaikkein paras ja turvallisin ratkaisu olisi ehdottomasti ollut eritasoliittymä, koska Hoiskon risteyksen liikenne lisääntyy tulevaisuudessa tukki-, kalkkikivi-, kuriiri- ja eri kauppojen tuotteiden ja huoltokuljetusten kasvaessa. Merkittävä osa kustannuksista olisi saatu siirrettyä Hoiskon risteyksen hyväksi luopumalla Alajärven keskustan toisesta jalkäytävästä ja kalliista sekä himmeistä antiikkikatuvaloista. Henkilöautojen sokea piste Keski-Suomeen päin on edelleen olemassa, vaikka helpointa olisi ollut nostaa tien pintaa 1-2 metriä korkeammalle idän suunnalta noin 200 metrin matkalta. Turvallisuutta olisi pitänyt lisätä erillisellä liikenteen valvontakameralla. Samoin risteyksen siirtämisellä 100 metriä kauemmas haitataan Nesteenportin huoltoaseman liiketoimintaa. Sieltä ei ole Keski-Suomen suuntaan tuulen suunnasta riippuvaa evakuointiliittymävaihtoehtoa, jos huoltoasemalla syttyy tulipalo ja tulee tarvetta siirtää asiakkaat ja autot pois alta.