Etelä-Pohjanmaan poliisi poimi useita humalaisia ja huumattuja ratista!

0

 

Seinäjoella Päivölänkadulla perjantaina iltapäivällä kello neljän aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Alajärveläinen 29-vuotias mieshenkilö puhalsi nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Perjantai-iltana  21-vuotias ilmajokelainen nuori mieshenkilö puhalsi nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Lauantaina aamuyöllä rattijuoppo ajoi rajusti ulos Kuortaneentiellä, löytyi hengissä ja puhalsi törkeät lukemat poliisin alkometriin. Lapualla nuorimies ajoi rankassa humalatilassa henkilöautoa neito kyydissä.

 

Poliisi otti perjantaina iltapäivällä alajärveläismiehen kiinni ja kuljetti hänet verikokeisiin Seinäjoen terveyskeskukseen. Alustavassa tutkinnassa selvisi, että epäillyllä 29-vuotiaalla oli aiemmin tänä vuonna jo kaksi kortitta-ajoa. Tapauksen tutkinta jatkuu rikosnimikkeillä rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos sekä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Perjantai-illalla kello kahdeksan aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Seinäjoella Suupohjantiellä. Yksin matkassa ollut 21-vuotias ilmajokelainen mieshenkilö puhalsi nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Poliisi löysi suoritetussa etsinnässä epäillyn hallusta ja hänen käyttämästään ajoneuvosta kannabista. Poliisi otti miehen kiinni ja kuljetti verikokeisiin Seinäjoen terveyskeskukseen. Poliisi määräsi hänet ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa saatiin poliisin haltuun. Lisäksi selvisi, että epäillyn käyttämä ajoneuvo oli katsastamaton. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkein rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja ajoneuvorikkomus.

Perjantaina illalla kello kymmenen aikaan poliisi sai ilmoituksen, että traktori on kyljellään ojassa Kurikan Jalasjärvellä Saarelantiellä. Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että auraustöissä ollut traktori oli ajanut liian lähelle tien reunaa ja suistunut sitten ojaan ja kaatunut sinne kyljelleen. Jalasjärveläinen 55-vuotias traktorinkuljettaja oli päässyt itse pois traktorista eikä loukkaantunut. Suoritetussa puhalluskokeessa traktorinkuljettaja puhalsi 0,81 promillea. Poliisi otti miehen kiinni ja kuljetti hänet Seinäjoen keskussairaalaan verikokeisiin. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkein rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Lauantaina aamuyöllä kello puoli neljän aikaan poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa Seinäjoen Ruukintiellä. Samaan aikaan kadun toisella puolella henkilöauto ajautui kadunreunan lumipenkkaan ja kuljettaja yritti saada autoa siitä irti. Poliisi meni paikalle ja puhallutti silmiinnähden päihtyneen 29-vuotiaan lapualaismiehen. Puhalluskokeen tulos oli 0,85 mg/ l. Poliisi otti miehen kiinni ja kuljetti hänet verikokeisiin Seinäjoen keskussairaalaan. Tapauksen tutkinta jatkuu rikosnimikkein törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

LAUANTAIYÖN TAPAHTUMIA…

Vähän ennen kello viittä poliisi sai hälytyskeskukselta ilmoituksen rajusta ulosajosta Seinäjoella Kuortaneentiellä. Poliisin saavuttua onnettomuuspaikalle selvisi, että kuortanelainen 23-vuotias mieshenkilö oli ajanut henkilöautoa Kuortaaneen suunnasta kohti Seinäjokea. Poliisin suorittamassa alustavassa puhuttelussa selvisi, että autoa ajanut mieshenkilö oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja suistunut menosuuntaan nähden tien oikeaan lumipenkkaan ja kimmonnut siitä tien pientareelle, jossa oli pyörinyt useita kertoja ympäri. Auto oli törmännyt lopuksi metsän puolella mäntyyn, jossa oli osumajälkiä noin kuuden metrin korkeudessa. Törmäyksen jälkeen auto oli pudonnut katolleen ojan pohjalle. Yksin matkassa ollut mies pääsi itse ulos autosta. Mies sai päähänsä noin 10 cm:n mittaisen haavan ja lisäksi hän valitteli selkäkipuja. Poliisin suorittama puhalluskoe näytti 1,60 promillea. Ambulanssi kuljetti epäillyn jatkohoitoon Seinäjoen keskussairaalaan. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeillä törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Lauantaiaamulla puoli seitsemän aikaan poliisi sai hälytyskeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto on Seinäjoentiellä matkalla Seinäjoelta kohti Lapuaa ajaen todella epävakaasti. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Lapualla Jouttikallion kohdalla ja pysäytti sen. Auton kuljettajaksi osoittautui lapualainen 23-vuotias mieshenkilö ja hänen kyydissään oli 20-vuotias seinäjokelaisneito. Suoritetussa puhalluskokeessa kuljettaja puhalsi törkeät 3,53 promillea. Poliisi otti miehen kiinni ja kuljetti sairaalaan verikokeisiin. Alustavassa tutkinnassa selvisi, ettei miehellä ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rikosnimikkeillä törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

JÄTÄ KOMMENTTI