Huumeilla huumattuna ajelusta tullut uusi erittäin vaarallinen kansallinen vitsaus – lue juttu!

0

Poliisien puhallusalkometrit näyttävät yhä useammin rattijuopumusepäilyissä nollaa, kun sensijaan samalle henkilölle tehty huumepikatesti osoittaa lähes poikkeuksetta positiivista mittaustulosta. ”Tavanomaisesta”alkoholia käyttävästä rattijuoposta on tullut pienen ajan sisällä suomalaisessa liikenteessä erityisen vaarallisesti käyttäytyvä, poliisia pakoon pyrkivä, kaiken järjen yläpuolella kuvitelmissaan ja euforiassaan oleva, ”mitään pelkäämätön”, muita liikenteessä liikkuvia huomioimaton rattijuoppo. Lue alta, eräs viikonlopun tapauspoiminto Hämeen poliisin alueelta.

Perjantai-iltana (2.8.) kello puoli kymmenen aikaan poliisipartiota vastaan tuli Forssan Rautatienkadun ja Murrontien risteyksessä henkilöauto, jonka kuljettajaksi partio tunnisti 1970-luvulla syntyneen miehen joka oli ajokiellossa. Partio kääntyi auton perään pysäyttääkseen tämän mutta mies pyrki karistamaan poliisit kannoiltaan kiihdyttämällä voimakkaasti pakoon. Takaa-ajo jatkui Forssan keskustan alueelta Tampereentielle kohti Urjalaa. Koijärventieltä auto kääntyi Letontielle missä se ajautui ulos tieltä. Kuljettaja pakeni jalan maastoon mistä hänet tavoitettiin. Mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mies käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen matka jatkui Hämeenlinnan poliisiasemalle.

Takaa-ajon aikana miehen kuljettaman auton nopeus oli pahimmillaan yli 160km/h ja se aiheutti useita vaaratilanteita muulle liikenteelle. Miestä epäillään mm. törkeästä  liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 



 

pariss-kurssit_syys19

JÄTÄ KOMMENTTI