Huumeista ja niiden käyttäjistä tullut pelottava yhdistelmä liikenteeseen!

0

Elämme valitettavasti aikakautta, jossa ei ole enää päivää, ettei jossain päin Suomea tavoiteta huumeisia ja sen myötä vaarallisesti liikenteessä käyttäytyviä ja vastuuntunnottomia kansalaisia. Tilastot ovat vain jäävuoren huippu, sillä Suomen poliisin resurssit eivät luonnollisestikaan riitä jokaisen tiellä liikkuvan päivittäiseen tarkastamiseen. Ohessa kaksi tuoretta tapausta yhdestä hieman isommasta lähikaupungista Jyväskylästä.

 

Raivostuttavan vaarallista – huumeinen moottoripyöräilijä pakeni poliisia!

Jyväskylässä perjantaina noin kello yksi yöllä Keskussairaalantie 9 kohdalla pakeni  moottoripyöräilijä poliisia ja törmäsi pakoa yrittäessään vaarallisesti henkilöauton perään. Sisä-Suomen poliisin mukaan moottoripyörälijä sai vammoja alaraajojen – sekä pään alueelle. Kuljettaja kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Moottoripyörällä kaahannutta mieshenkilöä epäillään rattijuopomuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Huumeiden ”sekakäyttäjä” liikenteessä

Jyväskylä perjantaina yöllä kello puoli yhden jälkeen tarkasti poliisi Tervaruukinkadulla henkilöautolla liikkeellä olleen naiskuljettajan ajokunnon. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Lisäksi kuljettajan hallusta löytyi vähäinen määrä epäiltyä marihuanaa. Kuljettajallaa ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Naista epäillään huumausaineen käyttörikoksista, rattijuopomuksesta, väärän henkilötiedon antamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 


 

pariss-kurssit_syys19

JÄTÄ KOMMENTTI