
Kuuluisassa Härmässä koettiin maanantaina järkyttävä puukotusdraama (Arkistokuva ei liity juttuun)
Ei alkanut sitten tämäkään vuosi lakeuksilla mukavissa ja suotuisissa merkeissä, päinvastoin se näyttää jopa synkemmältä kuin vuosiin. Monenmoista on ennättänyt tapahtua jo vuodenvaihteen jälkeen, mutta erityisesti maanantai 9. päivä jää täyden päivätyön toimessa olleiden poliisin ja pelastusviranomaisten mieleen.
Mies hyökkäsi naisen kimppuun Kasperissa?
Etelä-Pohjanmaan poliisin mukaan tapahtumat ryöpsähtivät käyntiin pian puolenpäivän jälkeen Seinäjoen Kasperista, josta ilmoitettiin, että naishenkilö oli iskenyt miestä puukolla.
Hälytyspartioiden saavuttua paikalle kerrostalon pysäköintialueelle ilmeni että puukko kädessä edelleen ollut vuonna 1988 syntynyt nainen piti kyseisellä puukolla uhaten aloillaan maahan kaatamaansa 1979 syntynyttä miestä. Asian alustavassa selvittelyssä uhri-asetelma muuttuikin päinvastaiseksi.
Ilmeni että kyseinen nainen oli tulossa asunnoltaan pysäköintialueella olleelle autolleen ja oli todennut että joku oli piirtänyt sydämenmuotoisen kuvion auton tuulilasiin. Naisen saatua auton oven auki oli tuntematon jonkinlaisella kommandopipolla naamioitunut mies hyökännyt naisen kimppuun lyöden häntä nyrkillään kasvoihin ja yrittäen ryöstää naisen hallussa olleen käsilaukun. Nainen oli ryhtynyt raivoisasti puolustautumaan ja lopulta saanut käsiinsä autossa olleen puukon, jolla oli silpaissut pari kertaa hyökkääjää. Hän onnistui myös kaatamaan miehen maahan auton viereen ja pitämään hänet puukolla uhaten maassa aina poliisin saapumiseen saakka. Mies sai puukosta pistohaavan oikeaan käsivarteensa ja palkeenkielen vasempaan korvaansa.
Naisen mukaan mies on hänelle entuudestaan tuntematon ja hyökkäys tapahtui aivan yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta. Naisella oli poikkeuksellisesti käsilaukussaan varsin huomattava rahasumma, jonka kuljettamisen ei pitänyt olla kovinkaan monen henkilön tiedossa.
Alustavan tarkastuksen mukaan naisen nenän epäilleen murtuneen lyönnin seurauksena. Miehen vammat jäivät pinnalliseksi. Sekavaa asiaa tutkitaan miehen osalta ryöstörikoksena tai sen yrityksenä ja naisen osalta epäiltynä pahoinpitelyrikoksena.
Surullinen “koulukiusattu draama” koettiin Härmässä?
Edellä kerrotun asian selvittelyn ollessa vielä kesken poliisia kutsuttiin kiireesti selvittämään Kauhavan Alahärmässä oppilaitoksen tiloissa nuoreen naisopiskelijaan kohdistunutta puukotusta, sekä tähän tapahtumaan liittynyttä liikenneonnettomuutta, jossa henkilöauto törmäsi päin ajoneuvoyhdistelmää ja jossa henkilöauton 18-vuotias mieskuljettaja menehtyi.
Poliisi sai kello puoli kahden aikaan iltapäivällä hälytyksen Alahärmän koulukeskukseen, jossa sinne tullut nuorimies oli lyönyt teräaseella luokassa ollutta 18-vuotiasta naisoppilasta ylävartaloon. Mies oli paennut paikalta henkilöautolla.
Vakavasti loukkaantunut puukotuksen uhri kiidätettiin sairaalaan tehohoitoon.
Lähes samanaikaisesti edellisen tapahtuman hälytyskutsun jälkeeen poliisi sai ilmoituksen vakavasta liikenneonnettomuudesta valtatiellä 19. Alahärmän keskustasta noin 2 kilometriä pohjoiseen.
Liikenneturmassa nuoren miehen henkilöauto oli ohjautunut suoraan rekan eteen. Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa välittömästi. Rekan kuljettaja loukkasi lievästi jalkansa hänen ajoneuvoyhdistelmänsä suistuttua törmäyksessä tieltä.
Viimeisen tiedon mukaan menehtynyt henkilöauton kuljettaja oli aiemmin puukotukseen syyllistynyt 18-vuotias alahärmäläinen mies. Nuorukainen oli saman luokan oppilas, kuin hänen samanikäinen uhrinsakin.













