Jari Lindström – Lähestymme rakenteellisen työttömyyden rajaa

0
Kuvassa (oik.) kansanedustaja Reijo Hongisto. Kuva Hongiston isännöimältä työministeri Jari Lindstömin vierailulta jokin aika sitten Järvi-Pohjanmaalla.(jpnews.fi)

Kansanedustaja Reijo Hongisto toimi työministeri Jari Lindströmin vierailun isäntänä. Ministeri Lindströmin vierailu alkoi Vimpelistä Alajärvelle ja jatkui lopuksi Lapualle. Alajärven vierailu alkoi Nordautomationin tehtaaseen tutustumisella ja jatkui kaupungin johdon kanssa lounaskeskustelulla. Viimeisenä kohteena oli kaupungin TE-toimisto.

Alajärven TE-keskuksen johtaja Leena Tuohimaa-Kari

TE-keskuksen johtaja Leena Tuohimaa-Kari kertoi toimiston toiminnasta ja tuloksista. Vuoden 2015 vuoden lopulla oli työttömiä 11.000 ja nyt arviolta 5600, joten työttömyys on on laskenut nopeasti. Laskuja on tapahtunut kaikissa ikäluokissa. Kiittää sopii toimistomme työntekijöitä, he ovat saaneet tulosta aikaan.

Vierailijat TE-toimiston ja kaupungin edustajien kanssa

Työministeri Lindström kertoili ministeriön tulevaisuuden suunnitelmista. ”Muuntokoulutuksen laajentaminen, ennakoidaan jo työssäolevien koulutusta, nyt tarvitaan nopeita koulutuksen välineitä, kasvupalvelut tulevaisuudessa. Olemme valtavan uudistuksen edessä ja kun on vieläkin valtavampi uudistus, eli SOTE, haasteita varmasti meille riittää ”.

Tilaisuudessa olivat mukana ministeri Lindströmin lisäksi hänen erityisavustajansa Jami Arvola, kansanedustaja Reijo Hongisto, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka, Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu, valtuuston puheenjohtaja Antti Joensuu, hallituksen varapuheenjohtaja Markku Leppäkangas ja TE-keskuksen henkilöstöä.

 

Tallenna

Tallenna

talvirenkaatmarkkina

JÄTÄ KOMMENTTI