Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven ja Kuortaneen yksiköt saivat hälytyksen tänään illalla vähän kello puoli kuuden jälkeen kahden henkilöauton kolaripaikalle Menkijärventielle. Alueen päivystävä palomestari Marko Latvala Alavudelta kertoi onnettomuuspaikalla autoissa olleen yhteensä kolme henkilöa, jotka saivat ensihoitoa paikalle saapuneiden hoitotason ambulanssien henkilökunnalta ja jatkoivat sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

Onnettomuus sattui jälleen liukkaalla ja kapeahkolla Menkijärventiellä Alajärvellä. Autot suistuivat törmättyään osittain noin sata metriä erilleen toisistaan (JK/jpnews.fi)

Palomestari Latvala arvioi kohtaamistilanteessa onnettomuuden päällimmäiseksi aiheuttajaksi tienpinnan liukkauden. Liikenneolosuhteet maanteillä ovat hänen mielestään juuri tällä hetkellä erittäin oikukkaat ja paikoin vaaralliset kylmän ja lämpöisen vaihdellessa vuorokauden aikana. Musta jää on yhtä petollista kuin ennenkin. Onnettomuudessa loukkaantuneet kolme henkilöa olivat kaikki aikuisia. Ajoneuvot vaurioutuivat etuosistaan, joista toinen, pienehkö tilauto, suistui tieltä ojaan ja kookkaampi Kuortaneen suuntaan matkannut henkilöauto pysyi tiellä. Uudemman henkilöauton kaikki turvatyynyt laukesivat.

Onnettomuuspaikka oli Menkijärven lentokentän kohdalla pitkän suoran tieosuuden Alajärven puoleisessa päässä, noin sata metriä lentokenttäalueelle johtavasta liittymästä Kuortaneen suuntaan.

Pelastustoimet käynnissä ja Menkijärventien liikenne hetkellisesti poikki. (JK/jpnews.fi)
LUKIJAKUVA! Menkijärveltä  | Tilanne- ja tapahtumakuvia voi lähettää toimituksen sähköpostiin| toimitus(at)jpnews.fi tai numeroon 0400 269 496
Perustavan_tuki_200219

JÄTÄ KOMMENTTI