Kansanedustaja Mauri Peltokangas kysyy : MITÄ ON VIHAPUHE !?

0
Mauri Peltokangas

Perussuomalaisten pohjalaiskansanedustaja Mauri Peltokangas jätti tänään ensimmäisen kirjallisen kysymyksensä hallitusohjelman vihapuhe-kirjauksesta.

Hallitusohjelman kohdassa ”Oikeusvaltion kehittäminen” tilannekuva osiossa on lause ”Nykytilan parantaminen edellyttää arjen turvallisuuden edistämistä, eriarvoisuuden kaventamista sekä toimivaa yhteiskuntaa, jossa syrjäytymiseen ja vihapuheeseen puututaan”.

  • Mitään konkreettista selitystä, mitä vihapuhe tarkoittaa, ei hallitusohjelman kirjauksissa mainita, Peltokangas kertoo.
  • Nyky-yhteiskunnan kirjoittamattomissa säännöissä vihapuhetta on kaikki, mikä ei sovi vastaanottavan henkilön tai kohderyhmän omiin tarkoitusperiin tai henkilökohtaisiin arvopohjiin, Peltokangas jatkaa.

Sanaa viljellään myös laajasti verovaroin kustannetussa Yleisradiossa sekä muissa medioissa. Väitetään jopa, että vihapuheesta on langetettu tuomioita, vaikka koko vihapuhe-sanaa ei suomen lainsäädäntö tunne, eikä siitä ole rikoslaissa mainintaa. 

  • On vaarallista sisällyttää laajasti tulkittua ja suoraan sanottuna keppihevosena käytettyä sanaa hallitusohjelmaan, jotta sitä voitaisiin käyttää asioista erimieltä olevien hiljentämiseen ja sananvapauden rajoittamiseen, Peltokangas muistuttaa.

Hallituksen ministereille jätetty kirjallinen kysymys kuuluu seuraavasti:

Mitä hallitusohjelmakirjauksen vihapuhe konkreettisesti tarkoittaa, mikä taho sen määrittelee ja aikooko hallitus ottaa huomioon mahdolliset tulkintavirheistä aiheutuvat ongelmat vihaisen puheen ja vihapuheen välillä lainsäädäntöä valmistellessaan?


 

kyky-Lempo-Volley 201019

JÄTÄ KOMMENTTI