Kansanedustaja Reijo Hongisto | Yhteistyöllä tulosta – Lehtimäen Opistolle huomattava tukiraha

1
Erityiskansanopisto (Lehtimäen Opisto)

Etelä-Pohjanmaan ja Suomen ainoa erityiskansanopisto Lehtimäen Opisto on huomioitu merkittävällä tavalla. Ministeri Pirkko Mattilan (sin), kansanedustaja Reijo Hongiston (sin) ja Opiston kannatusyhdistyksen yhteistyöllä Opisto sai mittavan taloudellisen tuen. Ministeri Mattila vahvisti STEA:n esityksen, jolla opistolle myönnetään yli 400 000 euroa.

 Reijo Hongisto (jpnews.fi)

– Lehtimäen Opiston määrätietoinen työ on onnistunut ja onnistumiset pitää palkita, sillä palkitseminen motivoi jatkamaan. Opisto on minulle tuttu, olen vieraillut siellä usein ja tunnen sen taustat hyvin, sanoo kansanedustaja Reijo Hongisto.

Hongisto huomauttaa Opiston ainutlaatuisuudesta koko Suomessa. Lehtimäen Opistolla on oppilaita Hangosta Utsjoelle saakka. Etelä-Pohjanmaalla ymmärretään hyvin opiston merkitys palvelun tuottajana ja seutukunnan työllistäjänä. Henkilöstö tarvitsee hyvät toimitilat, joilla turvataan toiminnan jatkuminen myös tulevaisuudessa.

STEA:n tuesta kohdennetaan vammaisten opiskelijoiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukemiseen ja lisäämiseen vapaa-ajan harrastus- ja kerhotoiminnan avulla 296 000 euroa (vuonna 2020 myös ohjeellisena 293 000). Yhdyskäytävän rakentamisen perustamismenoihin asumisyksiköstä vapaa-ajantiloihin 25 995 euroa. Ja bonuksena uudisrakentamisena asumisvalmiusyksikön perustamismenoihin 100 000 euroa (vuonna 2020 ohjeellisena 82 000 euroa).

– Saatoin kannatusyhdistyksen ja ministerin yhteiseen neuvottelupöytään Eduskunnassa ja tässä on tulos, iloitsee myös Veikkauksen hallintoneuvostossa vaikuttava Hongisto.

Tehdyllä lisäyksellä on haluttu vahvistaa erityisryhmien asumiseen myönnettävää rahoitusta. Opisto on Suomen ainoa erityiskansanopisto, jonka kurssit ja opetuskokonaisuudet on suunniteltu erityistä tukea ja ohjausta tarvitsevien nuorten ja aikuisten kouluttamiseen.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin kohdistuvia avustuksia.

pariss-kurssit_syys19

1 KOMMENTTI

  1. Korjatkaa asiavirhe: ”Ministeri Mattila vahvisti STEA:n esityksen, jolla opistolle myönnetään yli 400 000 euroa.” STEA ei ehdottanut kohteelle avustusta lainkaan, ministeri MUUTTI tältä osin STEAn esitystä.

JÄTÄ KOMMENTTI