Koulunkäynti jatkuu Hautakylällä – vai jatkuuko?

0
(vas.) Esa Kaunisto, Stefan Sundberg, Sauli Virtala ja J-P Keisala
Oman kylän koulu kiinnostaa!
Noin seitsämänkymmentä soinilaista, pääasiassa Hautalylältä oli sitä mieltä, että koulunkäynnin täytyy jatkua Hautakylällä.

Ajoittain tunteitakin herättänyt keskustelu koulun säilymisestä käytiin eilen Soinin yhtenäiskoululla. Kunnan asettaman toimikunnan kanta oli valmiina kerrottavana Järvi-Pohjanmaan sivistytoimen johtajan Esa Kauniston viranhaltijapäätöksessä. Seitsämän oppilasta siirtyy Ähtärin kouluun ja seitsämäntoista oppilasta Soinin yhtenäiskouluun. Tätä ei hautakyläläiset hyväksyneet, vaan alkoi kahden tunnin argumetointi asiasta .

(vas.) Esa Kaunisto, Stefan Sundberg, Sauli Virtala ja J-P Keisala

Esa Kaunisto, kunnanjohtaja Stefan Sundberg, valtuuston puheenjohtaja Sauli Virtala ja kunnahallituksen puheenjohtaja J-P Keisala selvittivät syyt miksi oli päädytty esitetyn mukaiseen ratkaisuun. Hautakyläläiset, isät ja äidit vaativat esityksen muuttamista ja koulun aloittamista kylällä. Heidän epäilynsä oli että koulu loppuu kokonaan Hautakylällä, mikäli ratkaisu on esityksen mukainen.

Pidettiin 15 minuutin neuvottelutauko ja senjälkeen toimikunta esitti alkuperäisen esityksen jäävän voimaan. Tämä ei kelvannut hautakyläläisille. Päädyttiin jatkoaikaan, muutaman päivän aikana asiaa vielä selvitellään ja Soinin kunta tiedottaa asiasta.

talvirenkaatmarkkina

JÄTÄ KOMMENTTI