soiniluonnostaan
Tiistai 28.1.2020 | Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies

Mies kuoli törmättyään rekkaan Kuortaneella ja rollaattorilla liikkunut nainen jäi henkilöauton yliajamaksi Alavudella!

0

Kaksi kuolemaan johtanut liikenneonnettomuutta sattui Kuusiokunnissa lauantaina (10.12.) iltapäivällä.

Kello kahden jälkeen Kuortaneen Mäyryssä ja noin kello neljän aikaan Alavuden Sulkavankylässä.  Onnettomuuksissa menehtyivät 70-vuotias henkilöautonkuljettaja ja rollaattorilla liikkunut iäkäs nainen henkilöauton yliajamana.

Naisen kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Äijäläntiellä hieman ennen Sulkavankylän koulua.

Pohjanmaan poliisin mukaan iäkkkääseen rollaattorilla liikkujaan osunutta turmahenkilöautoa kuljettanutta mieshenkilöä oli tullut vastaan toinen henkilöauto Äijäläntiellä vähän ennen Sulkavankylän koulua. Kun autot olvati kohdanneet ja ohittaneet toisensa, oli turma-autonkuljettaja kertomansa mukaan huomannut tiellä ihmisen rollaattorin kanssa. Tekemästään väistöliikkeestä huolimatta henkilöauto osui rollaattorilla kulkeneeseen iäkkääseen naiseen, joka menehtyi törmäyksen aiheuttamiin vammoihin paikan päällä.

Pohjanmaan poliisi pyytää naiseen törmännnyttä turma-autoa vastaantullutta, tuntemattomaksi jäänyttä, henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan Alavuden poliisille virka-aikana puh. 040-8377959 tai muuna aikana Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon 0295-440513.

 

Noin 70-vuotias mies kuoli kuorma-auton ja henkilöauton kolarissa lauantaina iltapäivällä Lehtimäentiellä Kuortaneella.

Pohjanmaan poliisin mukaan henkilöautoa kuljettanut mies tuli Kuortaneen suunnasta ja ajautui täysperävaunuyhdistelmää päin. Molemmat autot suistuivat kohtaamiskolarin jälkeen menosuunnassaan oikealle puolen tien luiskille, jolloin myös täysperävaunullinen kuorma-auto kaatui kuormineen kyljelleen ojaan.

Poliisin tiedotteen mukaan tie oli tapahtumapaikalla todella liukas.

Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle henkilöautossa yksin matkannnut 70-vuotias mieshenkilö todettiin kuolleeksi. Kuorma-autossa mukanaolleet kaksi henkilöä eivät loukkaantuneet

Tie oli onnettomuuden takia suljettuna jonkin aikaa pelastus- ja raivaustöiden takia ja liikenne ohjattiin kulkemaan kiertotien kautta.

JÄTÄ KOMMENTTI