Vimpelin Kisarannasta Lappajärven jäälle kalastamaan suunnanneet kaksi mieshenkilöä kokivat ikävän yllätyksen noin kilometrin päässä rannasta.
Torstai aamuna noin kello puoli yhdeksän aikaan miesten moottorikelkka jämähti kiinni sohjoon, josta heidät kävi Vimpelin palomiehet hinaamassa omalla kelkallaan tukevammalle alustalle.
Niin monet tänäkin talvena pinteestä selvittänyt kännykkä kannattaa siis varata edelleenkin ensimmäisten mukaan otettavien tarvikkeiden joukkoon.
Kännykän toimivuus kannatta myös tarkistaa. Jos puheaika sattuu olemaan lopussa on kaikilla matkapuhelimilla mahdollisuus soittaa yleiseen hätänumeroon.
Lappajärven jäältä selvittiin tänään onnellisesti ilman henkilö- ja omaisuusvahinkoja.













