Nuorisojoukko löysi 3-vuotiaan pimeästä yöstä harhailemasta – isä ammuskelemassa!

0

Ylivieskan Huhmarin hiihtokeskuksesta löytyi keskiviikkona puolenyön aikaan 3-vuotias lapsi yksin harhailemasta. Pakkasta oli 8 astetta ja lapsi oli ulkovaatteissa ilman hansikkaita. Paikalle sattumalta ajanut nuorisojoukko otti lapsen kyytiin ja ilmoitti hätäkeskukseen.

Oulun poliisin partio suoritti lähietsintää herättäen asukkaat neljästä talosta mutta lapsen lähtöpaikkaa ei löytynyt.

Lopulta noin 1,5 tuntia lapsen löytymisestä löydettiin Huhmarin takaa ampumaradan vierestä auto lumeen juuttuneena. Auton luona oli mies toisen pienen lapsen kanssa. Mies kertoi olleensa radalla ampumassa lasten nukkuessa autossa. Pois lähtiessään mies oli havainnut toisen lapsen kadonneen autosta ja samalla auto oli vielä jumittunut syvälle hankeen.

Lapsi oli ehtinyt kävellä pimeässä taskulampun kanssa vajaat kaksi kilometriä ennen kuin paikalle sattumalta ajanut nuorisojoukko otti hänet kyytiinsä ja ilmoitti hätäkeskukseen. Paikalle tilattu sairaankuljetus totesi lapsen voinnin olosuhteisiin nähden hyväksi. Lapsi palautettiin isälleen Ylivieskan poliisiasemalta.

Sosiaaliviranomaiset jatkavat asian selvittämistä.

 


AA-Jussit_210718

JÄTÄ KOMMENTTI