Otsonlinnassa ojennettiin kunniamerkit toiminnasta veteraaniväestön hyväksi

0
Birgitta Ahokas, ja Esa Puntala (kesk.) saivat vastaanottaa Kuntoutuskeskus Otsonlinnassa tasavallan presidentin heille itsenäisyyspäivänä myöntämät Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalit. Musiikin alan varsinaiselle monitoimimiehelle Heikki Savolalle ojennettiin samalla Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi. (Kuva:Tapio Peltomäki)

Teksti: Jouko Siirilä/J-Pnews
Kuva: Tapio Peltomäki

Tasavallan presidentin vuoden 2018 itsenäisyyspäivänä myöntämät kunniamerkit luovutettiin maanantaina kahdelle Kuntoutuskeskus Otsonlinnan pitkäaikaiselle työntekijälle, Esa Puntalalle ja Birgitta Ahokkaalle sekä Heikki Savolalle ansioista musiikin ja muun vapaaehtoistoiminnan avulla veteraanien hyväksi.

Otsonlinnan, entisen Ähtärin veljeskodin työtekijöinä 1990-luvulta asti toimineet kuntohoitaja Esa Puntala ja perushoitaja Birgitta Ahokas saivat vastaanottaa maanantaina 29. huhtikuuta Otsonlinnassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön 6. joulukuuta myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalin. Samassa tilaisuudessa director musices Heikki Savolalle luovutettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi.

Tilaisuuden järjestäneen Suomenselän Kuntokotiyhdistyksen sihteerinä vuodesta 2016 toiminut Tapio Peltomäki korostaa, että Ahokas ja Puntala edustavat esimerkillisesti Otsonlinnan työntekijöiden osaamista ja pitkäkestoisesta sitoutumista, josta vuodesta 1991 toiminut Otsonlinna on tullut tunnetuksi koko Etelä-Pohjanmaalla ja laajemminkin.

Sotainvalidien ja -veteraanien määrän laskiessa entisen veljeskodin toiminnan pyörittäminen siirtyi vuonna 2016 Suomenselän Kuntokotiyhdistykseltä Kuusiolinna Terveys Oy:lle, jonka omistaa Pihlajalinna Oy, Kuusiokunnat sekä Soinin kunta. Ähtärin veljeskodin nimi muuttui samalla Otsonlinnaksi.

Kuntokotiyhdistyksen toiminta saattaa muutaman vuoden sisällä olla tiensä päässä mutta tällä hetkellä se huolehtii vielä sotaveteraanien kuntoutuksesta Valtionkonttorin siihen tarkoituksen vuosikymmenten aikana osoittamilla varoilla. Sen sijaan Otsonlinnassa työ painottuu koko ajan yhä enemmän ikääntyvän väestön hoitoon sekä ortopediseen kuntoutukseen. Otsonlinnan 26 alkuperäisestä paikasta enää puolet on varattu veteraaniväestölle.

Yhdistyksen sihteeri Tapio Peltomäki kiittelee vuolaasti veljeskotia vuodesta 1991 aina vuoteen 2016 johtanutta Anne-Mari Väätäistä kustannustehokkaasta toiminnasta. Sen takia Kuntokotiyhdistys kykeni osoittamaan vielä viime vuonnakin 240 000 euroa sotainvalidien, -veteraanien sekä heidän puolisoidensa kuntoutukseen. Nykyisessä Otsonlinnassa Väätäinen toimii kuntoutuspäällikön nimikkeellä. Palveluvastaavana toimii Riitta Rajalahti. Ähtärin kuntokotiyhdistyksen puheenjohtaja on kansanedustaja Mikko Savola.

– Myös tänä vuonna veteraaniväestön kuntoutusta pystytään tukemaan samalla summalla kuin viime vuonnakin. Kuluvana vuonna summalla voidaan tukea Otsonlinnassa tapahtuvan hoidon ja kuntoutuksen  ohella myös kotona tapahtuvaa kuntoutusta, sanoo Tapio Peltomäki.

 


 

Yleisötilaisuus_Hautakylä

JÄTÄ KOMMENTTI