PISARA 2019 | Alajärvellä tehdään suomalaisen valmiussuunnittelun historiaa

0
Mm. Vapepa on mukana yhteistyössä muiden kanssa. Kuva kadonneen maastoetsintöjen rekrytoinnista Suvirannassa. (jpnews.fi)

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian keskeinen sanoma on tiivistetysti, että kaikki turvallisuustoimijat tuntevat roolinsa ja tehtävänsä osana kokonaisturvallisuutta, ja että ne ovat varmistaneet toimintansa jatkuvuuden.

Vapaaehtoistoimijoiden valmiuskeskustoimintaan tarkennetut tehtävät pohjautuvat kunnan valmiussuunnittelun kautta sopivaksi katsottuihin tehtäväkokonaisuuksiin, joihin vapaaehtoisjärjestöt kouluttavat ja harjoittavat toimijoitaan ennalta mietittyjen toimintamallien mukaisesti.

 

Alajärvellä on suunniteltu laaja-alaisesti yhteistyön toimintamuotoja Alajärven kaupungin, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen, Alajärven seurakunnan, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) sekä Suomen Punaisen Ristin kesken.

Kaupunkien lakisääteisenä tehtävänä on tehdä varautumissuunnitelma häiriö- ja poikkeusolojen varalle. Alajärvellä tätä suunnitelmaa ollaan päivittämässä parasta aikaa. Tässä yhteydessä on noussut esiin keskustelu valmiuskeskuksen organisoinnista Alajärvelle eri toimijoiden kesken. Edellä mainitut osapuolet ovat olleet aktiivisesti mukana paikallisen valmiuskeskus toiminnan kehittämisessä.

Mikä on Valmiuskeskus? – Mihin valmistaudutaan?

Valmiuskeskuksen ideana on vastata nopeasti alueellisiin häiriötilanteisiin, kuten myrskyihin, veden ja sähkönjakelun katkeamisiin, tulipaloihin tai muihin häiriötilanteisiin. Valmiuskeskusmalli ei ole aivan uusi ajatus vaan perustuu hyviksi koettuihin ja harjoiteltuihin toimintoihin korostaen laajan yhteistyön merkitystä.

Valmiuskeskukset toteuttavat kunnan niille määrittelemiä tehtäviä. Valmiuskeskuksen toimintaa ohjaa sille annettu tehtävä ja ennalta laadittu ohjeistus. Kunnalla voi olla useita alueellisia valmiuskeskuksia ja ne voivat olla esimerkiksi koulujen tai kylätalojen yhteydessä, jolloin ne voivat tukeutua niiden käyttö- ja suojatiloihin sekä rakenteisiin ja varustukseen.

Suunnitellut valmiuskeskukset eivät ole tiettyyn paikkaan sidottuja, vaan sellainen perustetaan tarpeen ja tilanteen mukaan. Valmiuskeskuksille annettavat tehtävät pohjautuvat kunnan valmiussuunnitteluun, elintärkeiden palvelujen tuottamiseen sekä yhteiskunnan ja viranomaisten tarpeisiin.  Käytännössä vapaaehtoiset voivat avustaa esimerkiksi neuvonnassa ja palvelutarpeen arvioinnissa, vedenjakelussa, ruokapalveluissa ja rajoitetusti lyhytaikaisen hätämajoituksen järjestämisessä.

Valmiuskeskustoiminta häiriötilanteessa tukeutuu kunnan johto- tai tilannekeskukseen ja osallistuu tilannekuvan täydentämiseen vastuualueeltaan mm. tilanneilmoitusten ja   -katsausten avulla. Yhtenä ideana valmiuskeskusmallissa on, että paikalliset asukkaat tietävät jo etukäteen, mistä apua kannattaa hakea.

Valmiusharjoitus PISARA 2019 

Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen valmiusharjoitus järjestetään SPR Länsi-Suomen piirin ja yhteistyökumppanien kanssa Alajärvellä perjantaina 25.10..Harjoitus toteutetaan fyysisesti Alajärven koulukeskuksessa yhdessä lukiolaisten kanssa.  Harjoituksen aiheena on veden jakeluun liittyvät häiriöt. Harjoitus koostuu luennoista ja rastipistetyöskentelystä.

Harjoituksessa mallinnetaan valmiuskeskuksen toimintaa johtamisen, vastaanoton, perustamistoimien, palautteen vastaanottamisen ja viestinnän osalta. Lukiolaiset pääsevät itse miettimään, miten veden jakelun häiriöt vaikuttavat elämiseen.

(Koko Suomen Punaisen Ristin yhteinen valmiusharjoitus järjestetään lauantaina 26.10. Harjoitus järjestetään kerran Punaisen Ristin yleiskokouskaudessa kolmen vuoden välein. Harjoituksessa Punaisen Ristin osastot, piirit ja yhteistyökumppanit testaavat valmiuttaan auttaa häiriötilanteissa.)


 

pikkujoulu_700x

JÄTÄ KOMMENTTI