Rattijuopon kauppareissu päätyi vaarallisesti ojaan Vetelissä

0

Pohjanmaan poliisille tuli ilmoitus ojaanajosta Virkkalantiellä Vetelissä maananataina pian ilta kuuden jälkeen. Hälytyskeskus teki normihälytyksen onnettomuuspaikalle, jonne kiiruhtivat poliisipartio sekä alueen sairaankuljetus ja K-P:n pelastuslaitoksen yksikkö Vetelistä.

Poliisin partion saavuttua paikalle oli pelastuslaitos jo vetämässä henkilöautoa ojasta. Partiolle kerrottiin, että kuljettaja oli ambulanssissa. Poliisi puhallutti ambulanssissa silmin nähden päihtyneenä olevan 44-vuotiaan kuljettajan. Humalainen mies hönkäisi puhallutuksessa törkeän 2,43 o/oo lukeman.

Mies kertoi poliisin suorittamassa puhuttelussa tulevansa Vetelistä kaupasta. Virkkalantiellä hän oli kertomansa mukaan menettänyt ajoneuvon hallinnan sillä seuraamuksella, että auto oli ajautunut hiljaisella vauhdilla vastaantulevan liikenteen kaistan yli ojaan. Auto oli kuitenkin juuttunut ulosajossa niin, ettei humalainen pystynyt enää matkaansa siitä jatkamaan.

Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet käytettiin verikokeissa.

Yleisötilaisuus_Hautakylä

JÄTÄ KOMMENTTI