Kumman syy? Mitenkä Suomen laki tämänkin tapauksen tulkitsee?
Rattijuoppo paljastui onnettomuuden yhteydessä tai jopa vasta sen seurauksesta eilen keskiviikkoiltana noin kello yhdeksän aikaan illalla kantatiellä 86 Oulaisissa.
Kahden henkilöauton liikenneonnettomuus sattui niin sanottujen Ojalan hallien kohdalla.
Ajo-opetuslupalainen tuli Ojalan hallin pihasta tarkoituksenaan kääntyä kulkusuunnassaan vasemmalle kohti Oulaisten keskustaa. Samaan aikaan tuli henkilöauto kantatietä pitkin Oulaisten suunnasta.
Pihasta tulleen ajo-opetusluvan haltija arvioi mielestään Oulaisista tulevan henkilöauton etäisyyden riittäväksi, että ehtisi kääntymään kaistalleen kantatielle. Kääntyminen jäi kuitenkin puolitiehen, seurauksella, että kantatietä tullut henkilöauto törmäsi etuosallaan pihasta tulleen henkilöauton vasempaan kylkeen.
Liikenneonnettomuudessa loukkaantui kantatietä pitkin ajanut henkilöauton naiskuljettaja, jota lähdettiin kuljettamaan ambulanssilla Ouluun.
Oulaistelaista ajo-opetusluvan haltijaa ja -oppilasta epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja kantatietä ajanutta ulkopaikkakuntalaista naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, koska hän puhalsi alkometriin 1.53 promillea!













