Reijo Hongisto: Hallitukselta iso satsaus työttömien kouluttamiseen

0

”Hallitus ei lakkoile, vaan jatkaa hyvää työllisyyspolitiikkaansa. Tänään on päätetty isosta satsauksesta työttömien lisäkouluttamiseen”, Sinisten työelämä- ja tasa-arvo valiokunnan jäsen Reijo Hongisto iloitsee.

 

Hallitus ehdottaa lisätalousarviossaan 40 miljoonaa euroa muuntokoulutukseen. Raha käytetään työttömien lyhytkestoiseen ja tutkinnon osaan tähtäävään koulutukseen sekä muihin työllistymisen edistämistoimiin. Rahaa kohdennetaan aloille, joilla on akuutti osaajapula. Näitä ovat mm. rakennus- sekä sosiaali- ja terveysala. Lisäksi koodareita koulutetaan lisää.

 

Pienyritykset, tiet, maatalous ja puolustusvoimat saavat myös lisää rahaa

Pienyritysten kasvun ja kansainvälistymisen lisäämiseksi hallitus myöntää 35 miljoonaa euroa lisärahaa. Pienyritysten tukiohjelma on alkanut jo vuonna 2016.

Lisäksi lisätalousarviossa panostetaan mm. tieverkkoon ja maatalouteen.

– Turvalliset tiet ja suomalainen ruoka on iso osa kansanturvallisuutta. Ensi vuodelle suunnitellun maatalouden kriisipaketin lisäksi Siniset esittivät tänä syksynä, että jo tämän vuoden lisätalousarviossa viljelijöitä autetaan. Tämän kauden satovahinkoja on korvattava jo tänä vuonna. Nyt näin toimitaan, Hongisto toteaa.

Puolustusvoimien ampumatarvikehankintoihin ja jalkaväkimiinojen pelotevaikutuksen korvaamiseen varataan lisätalousarviossa 7,6 miljoonaa euroa.

– Pioneeriaselajin reservinmajurina olen sitä mieltä, että Suomen tulisi palauttaa jalkaväkimiinat käyttöön ja puolueeni Siniset jakaa kantani. Ennen tätä on kaikin keinoin yritettävä lieventää tuota kohtalokasta päätöstä liittyä Ottawan sopimukseen. Puolustusministeri Niinistö on tehnyt hyvää työtä ja vaatinut puolustusvoimia kehittämään ja hankkimaan korvaavia järjestelmiä tämän vaalikauden aikana, sanoo Hongisto.

Perustavan_tuki_200219

JÄTÄ KOMMENTTI