Rikollisten roskasakki ei yllätä tälläkään kertaa – nyt iäkkäät naamioasuisten ”koronatarkastajien” uhreina!

0

Uudenmaan poliisi kertoo tapauksesta, jossa yli 80-vuotias espoolainen rikoksen uhri sai lauantaina (16.5.) puhelinsoiton hyvin suomea puhuvalta henkilöltä, joka kertoi hoitavansa korona-asioita. Pitkän puhelun jälkeen henkilö oli kertonut lähettävänsä kaksi koronatarkastajaa tarkistamaan uhrin asunnon.

Poliisin mukaan uhrin asunnolle Soukkaan oli saapunut kaksi suoja-asuun pukeutunutta pitkää miestä, jotka olivat tulleet asuntoon sisälle. Hetken päästä miehet olivat poistuneet asunnosta ja kertoneet kaiken olevan kunnossa.

Kaikkia vanhuksia ei onnista yhtä hyvin tässä rikollisten ”suolaamisessa”…

… hieman myöhemmin uhrille oli soittanut Nordean virkailijaksi esittäytynyt henkilö, joka kertoi uhrin pankkikortilla tehdyn ostoja ympäri Suomea. Samassa uhri oli huomannut, että hänen pankkikorttinsa ja tunnuslukulaite oli anastettu asunnosta. Pankin virkailijana esiintynyt henkilö oli pyytänyt uhrin verkkopankin käyttäjätunnusta, mutta uhri toimi esimerkillisesti eikä suostunut sitä puhelimessa antamaan.

Rikolliset jatkoivat rikollisia tekojaan poliisiksi puhelimessa esittäytyen kertoen pankkikortin anastaneet rikolliset saadun kiinni. Tämän vuoksi poliisi tarvitsisi nyt uhrin pankkikortin pin-koodin. Uhri toimi jälleen hienosti eikä antanut pin-koodia. Tämän kuultuaan poliisiksi esittäytynyt henkilö ilmoitti tulevansa toisen poliisin kanssa paikalle seuraavana päivänä. Mutta eivät kuitenkaan koskaan tulleet.

Rikosten uhriksi joutuneen henkilön esimerkillisen toiminnan vuoksi rikolliset eivät saaneet huijatuksi uhriltaan varoja.

Rikoksia tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksikössä nimikkeillä varkaus, törkeän petoksen yritys ja virkavallan anastus.

Tutkinnanjohtaja Klaus Geigerin mukaan näin törkeiden rikosten järjestelmällinen kohdistaminen haavoittuvaan ihmisryhmään on erityisen paheksuttavaa.

– Yksikköni tulee tekemään kaikkensa, että nämä rikokset selvitetään ja rikoksesta epäillyt otetaan kiinni. Tarvitsemme tutkinnassa myös kansalaisten apua ja pyydänkin kaikkia ilmoittamaan meille havaintonsa rikoksiin liittyen. Havainnot voivat liittyä suoja-asuisiin henkilöihin tai muuten iäkkäiden naapureiden asunnoissa tapahtuvaan poikkeukselliseen toimintaan.

Kyseessä on suunnitelmallista ja järjestäytynyttä iäkkäisiin kohdistettua rikollisuutta, jonka tutkiminen on tällä hetkellä eräs prioriteeteistämme.

 


Arvoisa lukija ja kansalainen ota kantaa ja kerro mielipiteesi edellä mainittuun rikollisuuden yhteen raukkamaisimpaan alalajiin, jota ilmenee yhteiskunnassamme yllättävän säännöllisesti! Käytä artikkelin alaosan kommentointilinkkiä!



 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI