Sairaanhoitajaliiton viestiä kotihoidon ahdingosta ei voi ohittaa

0
Vanhuspalvelujen parantamisen keskiössä pitää olla ikäihmisen palvelujen tarve ‒ ei se, onko kunnalla rahaa tai muita resursseja.

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Paula Risikko kiittävät Sairaanhoitajaliittoa heidän kannanotostaan vanhuspalveluihin liittyen.

– Hyvä, että asiantuntijat kertovat vanhuspalvelujen todellisesta tilanteesta, mikä on todella karua luettavaa. Käytännön työntekijöiden ääni on erittäin tervetullut keskusteluun ikäihmisten palveluista ja sitä ei voi päättäjät ohittaa, toteavat Laiho ja Risikko.

 

Sairaanhoitajaliitto on ottanut kantaa kotihoidonpalvelujen tilaan kannanotossaan. Heidän mukaansa kotihoidosta on tullut häpeäpilkku suomalaiselle yhteiskunnalle liian vähäisten resurssien vuoksi. Työ kotihoidossa on liiton mukaan muuttunut epäinhimilliseksi ja saman aikaan potilasturvallisuus on vaarantunut.

– Hallitus tekee vastuutonta politiikkaa keskittyessään pelkkään ympärivuorokautisen hoivan asumiseen. Meidän on huolehdittava, että kaikista hoivaa tarvitsevista pidetään huolta riippumatta siitä, asuvatko he kotona, palvelutaloissa tai tehostetun hoidon yksiköissä, linjaavat Laiho ja Risikko.

– Vanhuspalvelut kattavat kokonaisuudessaan kotihoidon, omaishoidon, palveluasumisen, ympärivuorokautisen hoivan sekä kuntoutuksen. Jotta kaikkien vanhusten lakisääteiset palvelut voidaan turvata, on huolehdittava kaikkien näiden palvelujen toimivuudesta, sanovat Laiho ja Risikko.

– Vanhuspalvelujen parantamisen keskiössä pitää olla ikäihmisen palvelujen tarve ‒ ei se, onko kunnalla rahaa tai muita resursseja. Kokoomus on jo aikaisemmin vaatinut vanhuspalvelulain kokonaisuudistamista ja sen sitovuuden kiristämistä, huomauttavat kokoomusedustajat.

Palvelutarpeen arviointi ja hoitoisuuden mittaaminen on tärkeää myös hoitajien kannalta. Hoitajien tekemä työ pitää tehdä näkyväksi sekä kotihoidossa että hoiva-asumisessa. Hoitajien pitää pystyä keskittymään koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tällä hetkellä liian moni hoitaja on ylirasittunut, ja karkaa alalta epäinhimillisten työolojen takia. Se on kestämätön tie, päättävät Laiho ja Risikko.

JÄTÄ KOMMENTTI