SELVITYS | Nuuskan laittoman kaupan valvonnassa puutteita

0

Nuuskan maahantuonnin rajoituksista tiedotetaan suomalaisille niukasti, ilmenee Suomen Syöpäyhdistyksen selvityksestä. Suuri osa Suomeen tuodusta nuuskasta päätyy myyntiin. Nuuskan laittoman maahantuonnin ja kaupan valvonnassa esiintyy vakavia puutteita.

Alajarvi-Seura_151217

Suomen rajojen tuntumaan Pohjois-Ruotsiin ja Venäjälle on perustettu vähittäismyyntipisteitä, joissa nuuskan myynti on suunnattu nimenomaan suomalaisille. Nuuskakaupoissa saa suomenkielistä palvelua ja niissä voi maksaa euroilla. Koeostojen yhteydessä nuuskan maahantuonnin rajoituksista ei kerrottu asiakkaille sen enempää suullisesti kuin kirjallisestikaan.

Myös ruotsinlaivoilla tehdyissä koeostoissa nuuskaa myytiin yli tuontirajoitusten. Selvityksen mukaan laivoilla ja satamissa tarjottiin hyvin vähän tietoa maahantuontia koskevista määräyksistä. Suomen varustamot ry ja sen jäsenvarustamot ovat lupautuneet varmistamaan, että jatkossa myyntirajoituksia noudatetaan ja tiedotusta matkustajille parannetaan.

Maahan tuotua nuuskaa välitetään laittomasti kavereille ja tuntemattomille sosiaalisen median kautta. Facebookin nuuskaryhmissä on tuhansia aktiivisia jäseniä. Ryhmien toiminta keskittyy nuuskan myyntiin ja ostoon. Kiinnijäämisen riskiä laittomasta maahantuonnista kuvataan internetin keskustelupalstoilla pieneksi.

Laiton nuuska leviää nuorille

– Nuuskan terveyshaittoja on julkisuudessa vähätelty, vaikka ne ovat keuhkosyöpää lukuun ottamatta samankaltaisia kuin poltettavien tupakkatuotteiden. Tutkimusten mukaan nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä, kuten suun alueen ja ruokatorven syöpien vaaraa, muistuttaa terveyden edistämisen ylilääkäri Eeva Ollila Suomen Syöpäyhdistyksestä.

Yläkoulussa, lukiossa ja ammattikouluissa opiskelevien poikien nuuskan kokeilu ja päivittäinen käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi. Pojat ovat lisänneet myös savukkeiden sekä nuuskan yhteiskäyttöä.

– Laittomalla nuuskalla kasvatetaan uutta nikotiiniriippuvaista sukupolvea, jonka terveys on vaarassa. Erityisesti tämän vuoksi nuuskan salakuljetus ja laiton kauppa on saatava kuriin, Ollila vaatii.

………………………………………………..

Suomen Syöpäyhdistys teki keväällä 2015 kaksi selvitystä nuuskan leviämisestä Suomeen. Selvitykset koskivat nuuskan maahantuontia ja nuuskaa sosiaalisessa mediassa. Koeostot tehtiin Tukholmasta Suomeen liikennöivillä laivoilla ja Uumajan satamassa sekä Suomen rajan tuntumassa olevissa liikkeissä Ruotsin Haaparannassa ja Venäjän Svetogorskissa. Ostotapahtumia oli yhteensä kahdeksan kappaletta.

Nuuskan myyminen on Ruotsia lukuun ottamatta kielletty kaikissa EU-maissa.

Sitä saa tuoda Suomeen 30 rasiaa pelkästään omaan käyttöön. Sen tuonti ja hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta. Nuuskan välittäminen voi aiheuttaa raskaita rikos- ja veroseuraamuksia niin välittäjille kuin nuuskan vastaanottajallekin. Nuuskan laittoman maahantuonnin valvonnasta vastaa Tulli. Koska Ruotsin ja Suomen erottaa EU:n sisäraja, Tullin ei ole mahdollista valvoa maahantuontia pistokokein eikä toteuttaa systemaattisia tarkastuksia.

JPK_kalenteri2018

JÄTÄ KOMMENTTI