Sinilevätilanne jatkuu rauhallisena pohjalaisvesistöissä ja Keski-Suomessa

0
Huomattavan suuret sinileväesiintymät ovat tähän mennessä olleet alueen järvissä harvinaisia.

Viikolla 32 sinilevää on havaittu Ähtärinjärvellä ja Kuortaneenjärvellä. Tuulinen ja epävakainen sää on hillinnyt sinilevien massaesiintymien muodostumista eikä kansalaisilta ole tullut tällä viikolla havaintoja runsaista sinileväesiintymistä. Järvien pintalämpötilat ovat laskeneet noin 17 asteeseen.

 

KESKI-SUOMI

Kesä on viileiden säidensä vuoksi sujunut rauhallisesti sinileväilmoitusten osalta. Ilmoituksia havainnoista on tullut tähän mennessä kuusi kappaletta eri puolilta Keski-Suomea.

Alajarvi-Seura_151217

Havaintoja on tullut Päijänteen Kalliosaarenselästä, Maahinjärvestä, Uuraisen järvestä, Virtalankoskesta, Tuomiojärvestä ja Ala-Kintauksen järvestä. Levänäytteitä on ELY-keskukselle toimitettu kolme kappaletta, joista jokaisessa valtalajina oli sinilevää. Viikoittain seurattavilla Keski-Suomen havaintopaikoilla ei ole todettu sinilevää kuluvalla viikolla.

Suurin osa sinileväkukinnoista on Anabaena-suvun aiheuttamia, ja ne voivat muodostaa myrkyllisiäkin kantoja. Muita vesien haittailmiöitä ovat alkukesän männyn siitepölyn vaaleankeltaiset ja loppukesän ruostesieni-itiöiden vaaleanruskeat – ruosteenoranssin väriset ranta-alueille kasaantuvat lautat. Männyn siitepölystä kuten ei myöskään ruostesienestä ole terveydelle haittaa joskin hyvin runsaana esiintyessään voivat kuitenkin aiheuttaa allergisille oireita herkille.

Mikäli vedessä on sinilevää, tulisi veden käyttöä välttää talous-, pesu- ja löylyvetenä, eikä sitä pitäisi käyttää hyötykasvien kastelemiseen. Myös erityisesti lasten ja lemmikkien uimista levävedessä tulisi välttää. Mikäli leväisessä vedessä uidaan, tulisi sen jälkeen peseytyä huolellisesti puhtaalla vedellä suihkussa. Levämyrkyt voivat aiheuttaa päänsärkyä, huimausta, nuhaa, kuumetta ja pahoinvointia.

Sinileviä on erilaisia ja niiden säännölliset ja runsaat lauttamaiset massaesiintymät keskittyvät lähinnä reheviin vesistöihin. Massaesiintymiä tavataan kuitenkin myös hyvälaatuisissa ja karuissa vesistöissä. Tällöin voi esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamien runsaiden ravinnehuuhtoumien jälkeen puhjeta voimakas kukinta.

Mikäli loppukesän sää tästä lämpiää poutaiseksi ja pysyy pitkään tuulettomana, voi leväkukintoja vielä ilmaantua runsaastikin Keski-Suomen järvissä. Myöhäisempiä ilmoituksia sinilevistä on joinakin vuosina tullut vielä marraskuulla.

JPK_kalenteri2018

JÄTÄ KOMMENTTI