SK | Jopa kymmenesosa Suomen kuolonkolareista on itsemurhia!

0
Enemmän ja vähemmän itseaiheutettuja vastaavan kaltaisia kohtaamisonnettomuuksia sattuu seurantamme mukaan pääteillämme ympäri Suomea keskimäärin vähintään kerran viikossa. (Havainnekuva ei liity tapaukseen nelostiellä)

Huolestuttava ilmiö suomalaisessa liikenteessä ovat muun muassa itsetuhoiset kansalaiset
Satakunnan kansa on puuttunut ensimmäisenä kirjoituksessaan peri suomalaiseen ja todella huolestuttavaan ilmiöön. Liikenteessä tehtyihin itsemurhiin.

Toimituksemme on myös tehnyt saman suuntaisia havaintoja, jotka ovat jälleen korostuneet, kun kansa kamppailee talousahdingossaan ja työttömyydessään. Suomalaisen luonto ei vain kestä häpeää, kyykyttämistä ja kunniaan kohdistuvaa yhteiskunanjärjestelmän käsittelyä.

Itsetuhoinen käyttäytyminen liikenteessä aiheuttaa useita kolareita joka vuosi. Asiantuntijat vahvistavat, että jopa kymmenen prosenttia kuolonkolareista on itsemurhia.

Tahallisiksi teoiksi tilastoidaan vain onnettomuudet, joiden itsetuhoisuus voidaan osoittaa. Usein toisena osapuolena on raskas liikenne, jonka kuljettaja kärsii onnettomuuden jälkeen usein syyllisyydentunteista ja talousvaikeuksista.

– Jokaisen ison auton ratissa on ihminen, sanoo Rahtarit ry:n puheenjohtaja Kimmo Puntti.

Useimmin raskaanliikenteen ajoneuvon eteen ohjautuu kovalla vauhdilla pienempi kulkuneuvo, henkilöauto tai moottoripyörä. Suorassa yhteentörmäyksessä rekka-auton keulaan lähes poikkeuksetta pienemmän osapuolen kuljetta menettää henkensä.

Tämä on toimituksemme arvion mukaan huomattavan paljon yleisempää mitä virallinen taho antaa ymmärtää tai julkituo. Kuluneella viikollakin tapahtui Suomen teillä vähintään kolme suoraan raskaan ajoneuvon eteen ajautunutta yksittäistä kuolemankolaria. Ja jos historian lehtiä tämän vuoden osalta katsoo vähänkin ajassa taaksepäin löytyy samantyyppisiä yksittäisiä tapauksia useita.

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI