Soiniin Korkeamaan alueelle suunniteltu tuulipuisto-hanke etenee

0

 

Saba Tuuli Oy:n maajohtaja Christoffer Wiik kertoi yhtiön lähiajan tavoitteista ja tulevaisuuden suunnitelmista koskien Soinin kuntaa.

Haluamme avoimesti kertoa hankkeen nykytilasta ja tulevaisuudesta, samalla haluamme kuulla soinilaisia. Olemme jo kuusi vuotta olleet aktiivisia ja aiomme luoda hyvää tulevaisuutta Soinille ja soinilaisille. Koko tuulivoima on muuttunut jo näiden vuosien aikana ja muuttuu edelleenkin. Nyt toimitaan ilman valtion tukea ja tekninen kehitys on mennyt eteenpäin. Tuulivoima on edelleenkin halvin tapa tuottaa sähköä, puhtainta energiaa ja toimijat ovat omavaraisia. Tuulivoima tuo kunnalle satojatuhansia euroja vuodessa ja samalla luo kymmeniä työpaikkoja rakennusaikana ja jättää niitä myös pysyvästi. Yhtiö tarvitsee rakennusaikana paikallista apua ja alihankintaa. Muutoinkin liike-elämä vilkastuu, samalla kun katukuvakin muuttaa Soinia. On paljonkin lisää positiivista ”pöhinää”. Soinilaiset voivat olla ylpeitä ”luonnostaan huipulla”, sillä alue on paras mahdollinen rakentaa tuulivoimaloita. Visiossani Soinin tavaramerkkinä voi olla tuulivoimaturbiini, siis toimivuuden symboli-.

Saba Tuuli Oy järjestää avoimen, kaikille suunnatun, keskusteluillan tiistaina 18.9. Soinin kunnantalolla kello 18.00.

Tervetuloa!

JÄTÄ KOMMENTTI