Soinin kunnan kuulumisia – pidemmällä kaavalla

0

Soinin kunnanvaltuuston tämän iltainen kokous ei tuntunut pääsevän eteenpäin, ei sitten millään. Juututtiin taaskin Korkeamaan tuulivoimalapykälään. Senkin osalta viitisen vuotta jatkunut toive saada tuulivoimaenergiaa Soiniin, päätyi tälläkin kertaa lopulta päätökseen, että kunnahallitus käsittelee asian uudelleen ja pyrkii saamaan asian tulevaisuudessa myös päätökseen, ilman uusia valituksia korkeimpiin oikeusasteisiin.  Alkuperäiset suunnitelmat miljoonan euron verotuloja kunnalle vuodessa tuottavat hankeet, odottavat yhä aloitusta. Soinin kannalta tuntuisi myönteinen päätös edustavan kuntalaistenkin mielipidettä, kuin myös valtuuston mielipidettä.

Valtuuston kokouksen aluksi esitteli JPYP (Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu) sekä Yrityspalvelua ja teettämäänsä tutkimusta muuttoliikkeestä Järvi-Pohjanmaalle sekä alueelta pois. Seinäjoen Ammattikorkeakoulun tutkimuksen päätavoitteena on selvittää vuoden 2014 jälkeen Järviseudulle (Alajärvelle, Lappajärvelle, Evijärvelle, Vimpeliin ja Soiniin) muuttaneiden sekä poismuuttaneideiden syitä kyselyllä. Tutkimusta valtuustolle selvitti JPYP:n toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa. Soinin osalta asiaa selvitti yritysneuvoja Pirkko Ylätalo.

Vesa Alanko-Luopa

jpnews palaa tutkimukseen sivuillaan myöhemmin.

Alajarvi-Seura_151217

Ramboll Oy:n Anne Koskela oli sevittämässä Korkeamaan tuulivoimalan yleiskaavaa valtuutetuille jälleen kerran. Kaavaprosessi alkoi 15.8.2013, sen jälkeen on poistettu 5 tuulivoimalaa luontoarvojen vuoksi, kahta aluetta supistettu, on huomioitu rantayleiskaava ja asutus, on huomioitu linnut, peurat, lepakot ja päivitetty melu- ja välkeselvitykset. Nyt sitten joudutaan ottamaan huomioon myös Puolustusvoimien muuttuneet määräykset ja hyväksynnät.

Anne Koskela

Valtuuston keskustelun yhteydessä keskusteltiin myöskin niistä digitaalisuutteen liittyvistä ongelmista joita voimaloista saattaa tulevaisuudessa koitua, siis samoista ongelmista joita esiintyy nytkin Soinissa ja Ähtärissä, kun televisiokanavat eivät toimi, mutta eivat tuulivoimaloiden vuoksi koska niitä ei alueella vielä ole.

Toivottavasti täällä ei käy samoin kuten Viitasaarella!

Kunnanvaltuusto hyväksyi:

  • Talousarvion toteutumisen 30.6.2017 raportin pohjalta
  • Soinin 4H yhdistyksen takauksen
  • Lisäalueiden hankinnat Oy Kohiwood Ltd:lle
  • Kunnatalon ll alustavan kaupan Soiniseuralle
  • Museoalueen valaistuksen
  • Siivoustyön mitoitukset kunnan kiinteistöissä
  • Pohjavesiaueiden suojelusuunnitelmat

 

JPK_kalenteri2018

JÄTÄ KOMMENTTI